keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Ultrassa ja mahataudissa

Tiistai - perjantai (22. - 25.5.2018) Hilary poti oudon vatsataudin tai muun juuri odotuksen 20.-23. päivinä (ti-pe). Hilarylla ei ole aikaisemmin ollut näin rajua tautia, sekä oksensi että ripuloi neljä päivää ja kävimme myös nesteytyksessä Evidensia Tammistossa taudin toisena päivänä.

Emme onneksi tarvinneet mitään antibioottia vaan vatsatautia hoidettiin ruokavaliolla ja maitohapoilla ja koiran ripulivalmisteilla. Tämän vatsataudin takia Hilary ultrattiin myös vierasesineiden takia (Hilary saattaa syödä ulkona lenkillä tai kotona roskiksesta mitä vaan tai silppuaa lelujaan...). Ultra tehtiin juoksun 23. päivä ja tyhjää näytti. Veikolla ei ollut mitään oireita, vaikka ahneena söi Hilaryn jämät ruokakupista, jos ei ollut itse riittävän nopea ja ehtinyt sitä estämään.

Virallisessa ultrassa kävimme ns. odotuksen 29. päivä Opaskoirakoululla ja tyhjää oli silloinkin. Eläinlääkäri totesi, ettei voinut olla varma etteikö Hilary olisi ollut tiineenä, sillä koiran raskauden mennessä kesken, ei siitä jää kohtuun mitään jäänteitä. Jopa koira, joka ultrataan tiineeksi aamulla voi 12 tuntia myöhemmin olla ultrassa tyhjä. Luonto on ihmeellinen koiran kohdalla ja raskaus 'katoaa' jälkiä jättämättä.

Opaskoirakoulu saa minulta täydet 10 pistettä progen otoista ja ultrasta. Hyvää ja ystävällistä palvelua! Voin lämpimästi suositella. Ensimmäiseen progeen Hilaryn vei ohjaaja ja 2 km matka ohjaajan kotoa kohti Opaskoirakoulua oli enemmän kuin huippua.

Tästä opimme paljon ja kyllä seuraavaa juoksua jo odotellaan. Urosvalinta on vielä mietinnässä. Jos olet vielä kiinnostunut, ilmianna itsesi ja tule tutustumaan Hilaryyn. Meidät tapaa agilitykentillä ja joskus varmaan vielä näyttelykehässäkin. Rally-tokokisoistakin meidät voi löytää.


Ostin pohjavillakamman Mustista ja Mirristä. Veikolla on todistettavasti ollut pohjavillat, nämä yritetään nyt saada kammattua eikä perusteta villakoirafarmia meidän sohvien alle...


perjantai 11. toukokuuta 2018

1. herpesrokote

Tänään käytiin ottamassa Hilarylle ensimmäinen herpesrokote. Hilary ei arvostanut aulan isoja koiria, jotka keskustelivat kovaäänisesti keskenään.

Hilary sai rokotuksen ja nakkia. Tylsän rokotuskeikan jälkeen kävimme vieressä Mustissa ja Mirrissä shoppailemassa 6 kiloa pakasteita ja auton häkkiin uuden vesikupin, kun edellinen kuppi muutti ohjaajan autoon.


torstai 3. toukokuuta 2018

Astutettu!

Hilarylla oli onnistuneet treffit Lexin kanssa sekä torstaina 3.5.2018 että perjantaina 4.5.2018.

Ensimmäinen astutus oli varsin ripeää toimintaa. Saavuimme Krissen ja Samin pihaan ja auton kello näytti klo 20:04 ja ähdimme pienelle kävelylle läheiselle hiekkatielle ja palasimme pihaan. Kello 20:22 koirat olivatkin jo nalkissa ja olivat kiinni 20 minuuttia. Hilary suoriutui kyllä astutuksesta ensikertalaiseksi varsin hienosti, ihan itse jäi paikalleen seisomaan. Lex oli kohtelias herrasmies, joka käytti tilaisuutensa nopeasti ja ripeästi hyväkseen.




Perjantaina kävimme vielä Hilaryn kanssa kahdestaan ja Hilary oli kyllä ilahtunut Lexin nähdessään ja Lex ei meinannut päästä sisälle ollenkaan, kun piti mennä rappuset takaperin sisälle.

Hilarystä huomasi, että nyt se tiesi mitä oli edellisenä päivänä tapahtunut ja Lex saikin lämmitellä Hilarya tunnin verran. Hilary hakeutui jalkoihin turvaan ja oli sitä mieltä, että kyllä Lexille kerta riitti eikä kannata haaveilla toisesta kerrasta. Hilary rentoutui, kun sai oleilla pihalla. 16:45-17:05 koirat olivat nalkissa.

Toivottavasti nämä kaksi onnistunutta astutusta tuottaa tuloksen, sitä jännitämme toukokuun ja kesäkuun vaihteeseen saakka.

Yhdistelmän sukutaulun löydät täältä:

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoE=FI47639/13&ReknoI=FI31012/11


Voitaisko me?

Hymypoika Lex 
Lex <3 Hilary


12.04.2018 Hilary / 1. madotus, Milbemax
20.04.2018 Hilary / juoksut alkavat (231 päivää)
22.04.2018 Hilary / 2. madotus, Milbemax
22.04.2018 Veiko / 1. madotus / Droncit vet.
30.04.2018 Hilary / 1. proget 1,7 (11. juoksupäivä, Reprovet)
02.05.2018 Hilary / 2. proget 4,9 (13. juoksupäivä, Reprovet)
03.05.2018 Hilary / 1. astutus (Lex)
04.05.2018 Hilary / 2. astutus (Lex)
11.05.2018 Hilary / 1. herpesrokote, Evidensia Tammisto / 11,0 kg
18.05.2018 Hilary 5. vuotta / 17. vrk

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Proget nousussa!

Hilary kävi Opaskoirakoululla progesteronimäärityksissä maanantaina 30.4.2018 eli juoksun 11. päivä. Progesteroniarvo oli vielä vasta 1,7 eli aluillaan ollaan.

Tänään keskiviikkona käytiin uudelleen ja nyt arvo oli jo 4,9 eli huomenna ja perjantaina käydään tapaamassa sulhasehdokasta.

Jännää!

Itse vietin perjantaista maanantaihin Kööpenhaminassa pienellä lomalla. Nautittiin hyvästä ruuasta ja keväisestä säästä.