torstai 24. lokakuuta 2013

Sumppilandiassa ja Kaarinassa

21.10.2013 maanantaina ohjaaja kävi kouluttamassa ja kävin koirien kanssa hakemassa niille Animagi Apexista silmätipat, kun silmät olivat ihan punaiset molemmilla. Tiputtelemme myös kostutustippoja, mitä lie pölyä ovat saaneet. Koirien peitot laitettiin kanssa pesuun. Nyt on kyllä niin kuraista ja lehdet tulevat väkisin jaloissa eteiseen ja jauhautuvat hienoksi pölyksi. Onneksi ei ollut mikään bakteeritulehdus, ennemmin silmien ärsytystila.

 22.10.2013 tiistaina Hilary pääsi ohjaajan kanssa Sumppilandiaan. Sumppilandiassa Hilary pääsi Henrikan, Sannan, Seran, Saagan ja ennen kaikkea Sumpin kanssa leikkilenkille. Hilary oli Sannan pihaan päästyään ruvennut kirkumaan ja huutamaan ja huusi kunnes pääsi sisälle ja heilutti villinä häntäänsä. Voi sitä riemua mikä Hilarylla oli, kun se oli nähnyt Sumpin. Henrika ja Sanna tekivät ulkolenkin ja vielä sisälläkin Hilary ja Sumppi olivat painineet tosi innokkaasti. Kahden tunnin leikkisessio ei vain väsyttänyt Hilaryä, mutta ruoka sentään maistui ja kuppia kolisteltiin siihen malliin, että santsikierros piti saada. Sumppi on espanjanvesikoira uros, noin 3 viikkoa meidän neitiä vanhempi.

 23.10.2013 keskiviikona oli tiedossa Veikon syysretki Purina Centeriin Kaarinaan, kun tehikselle oli varattu Janita Leinosen treenikerta. Kolmosluokan koirat tekivät ns. nollaratatreeniä ja kyllä se Veikokin radasta nollalla selvisi. Ohjaajalla tosin taisi olla happi vähän lopussa ja jalat painoivat viimeisen kolmen esteen kohdalla. Lopuksi treenattiin lisää vauhtia puomille Janitan malliin.

24.10.2013 torstaina pääsi Veiko uimaan Koirauimalaan ja Hilary sai leikkiä palloleikkejä kotona. Ohjaaja lähti Tampereelle, kun Helsingissä on niin vähän kampaajia ettei ole mieleistä löytynyt. Onneksi Tampereen siskolla on hyvä kampaaja, jonne pääseen aina tarvittaessa.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kisat

19.10.2013 lauantaina Veiko kävi LÄGI:n kisoissa Vuokkoset Areenalla. Ekalla radalla Veiko poikkeuksellisesti tiputti riman, mitä nyt ei ole kisoissa ihan kamalan useasti tapahtunut. Toiselta agiradalta sujuva nollatulos, sijoituksella 3/28.



Viimeisellä radalla Veiko irtosi hienosti putkesta, mutta väärään suuntaan... radalta siis hyl.

20.10.2013 sunnuntaina lähdimme isännän ja Hilaryn kanssa pentunäyttelyyn Lahteen. Paikalla oli 7 pikkuista koohotinta, 3 urosta ja 4 narttua. Urospennuista paras oli Ruudolf, josta leivottiin ROP-pentu ja RYP-4 pentu! Hilary on pikkupennuista ensimmäinen ja Weera oli toinen. Paras narttupentu kisassa oli Hilary ja Mila vastakkain ja Hilary oli näistä tänään PN1 ja lopuksi siis VSP-pentu.

Hilary olisi halunnut tervehtiä kaikki koirat ja ihmiset, Mattia se suorastaa liehitteli, mutta Matista ruotsalainen neiti oli vähän turha tyrkky hänen makuunsa. Onneksi kehän jälkeen Weera ja Hilary saivat vähän painia, niin ei ihan ilman leikkimistä mennyt tämäkään reissu. Hilary kulki meluisassa hallissa ihan tyytyväisenä, eikä pelännyt liukkaita laittoita, mitä nyt vähän kehän matolta piti valkoisia pölypalleroita syödä... Hilary nukkui myös häkissään päiväunet ja kävi ulkoilualueella pissalla. Olen kyllä todella tyytyväinen Hilaryn käytökseen, pöydällä oltiin hienosti ja tuomariakaan arkailtu.

20.10.2013 Hilary

20.10.2013 Hilary

kuvat: Ville Ruth


lauantai 19. lokakuuta 2013

Hilary ja Tara

Hilary tapasi Oorbellen Marilyn alias Taran Puistolan pelloilla kauniina syyspäivänä.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Autumn - 20 weeks


 



Autumn


12.10.2013 lauantaina olimme lenkillä ihanassa syyssäässä Haltialan maastoissa. Ruska oli todella komeaa. Ulkoilijoita oli sekä koiran kanssa, fillarilla, juosten ja lasten kanssa liikkuvia. Välillä tuntui, että käveltiin pellonreunaa jonossa...

Välillä piti vaihtaa suuntaa, kun osa ulkoilijoista piti koiriaan vapaana, niin kuin eräskin setä bc:n kera ja täti jonkun maastomakkaransa kanssa. Kävimme myös katsomassa Haltialan eläimiä, lähinnä kanoja. Hilary tykkäsi niistä kovasti!

Kävimme myös Stokkan Hulluilla Päivillä ostamassa muutamia hulluja vaateostoksia (Haglöfs fleecetakit tytärille, collagehousut, dentaleita koirille, Hurtan namipusseja 8,90 € ja Hurtan heijastinhuivit sekä tammikuulle lennot Wieniin. Hurtan tuotteet olivat hyvässä alessa, jos ne olisi ostanut Mustista ja Mirristä olisi ollut 30 € köyhempi. Minähän siis vain säästin, en tuhlannut...






Haltialan kanoja ja kalkkunoita katsomassa


Haltialan kanoja ja kalkkunoita katsomassa



lauantai 5. lokakuuta 2013

Spanieliliiton erikoisnäyttely ja muuta

05.10.2013 lauantaina olin Hilaryn kanssa turistina Spanieliliiton pääerikoisnäyttelyssä Hyvinkäällä. Yvonne tuli miehensä ja Hyalmarin ja Unnyn kanssa myös paikalle ja Hilary näki Yvonne ensimmäistä kertaa sitten pentukodistaan lähdön. Hilary oli kyllä iloinen Yvonnen nähdessään, mutta enemmän sitä kiinnosti ympärillä olevat koirat, varsinkin Nekku.

Näyttelyturisti
Hilary hengaili näyttelypaikalla eikä ollut moksiskaan vilinästä tai isoista ihmisjoukoista. Parasta Hilaryn mielestä oli kuitenkin pentupainit Nekun kanssa. Jo ennen kehän alkua Hilary irrotti Nekulta yhden poskihampaan joka löytyi lattialta. Nekun näytelmien jälkeen painit jatkuivat pihalla ja näiden leikkien jälkeen Nekulta irtosi toinen hammas ja Hilary itse menetti vasemman yläkulmurinsa. (Hilaryn ensimmäinen etuhammas lähti muuten tasan 15 viikkoisena, 31.08.2013.)

Turisti-ilme
Tuomarina oli Alankomaiden tuomarisetä Alfons Simons, jonka päivän arvostelulinjasta ei kyllä ottanut selkoa. Islasta leivottin päivän ROP ja Colasta VSP. Onnea päivän menestyneille!

BIS 2 kooikerhondje, Cirtap's Unique Isla Van Unika-K, om. Heinonen Jonna, Mynämäki
BIS 4-VSP kooikerhondje, Bullbenz Kooi Nobel Sade, om. Kiiveri Marja-Leena, Suinula
BIS-PEN 2 kooikerhondje, Bullbenz Kooi Koos Qera, om. Pietikäinen Kati, Jyväskylä
BIS-KAS 4 kooikerhondje, Black Amiikos, om. Luoto-Nykänen Sirpa, Porlammi
BIS-JÄL 2 kooikerhondje, Black Amiikos Delfinus Dis, om. Kujanpää Minna, Jokioinen
Näyttelyn vanhin veteraani kooikerhondje Golden-Fox Sindarella om. Marianne Mamia, Marttila

ja tältä turisti näytti päivän jälkeen...