sunnuntai 14. elokuuta 2016

Bornholm igen

Kesäloman jo melkein lopuksi lähdimme keskiviikkona 10.08.2016 isännän ja koirien kanssa kohti Tanskan Bornholmia. Vuosi sitten isäntä ei päässyt mukaan, kun työt estivät ja niin meinasi käydä tälläkin kertaa. Matkasimme autolla Turkuun, Viking Gracella ylitse Ruotsin puolelle ja autolla kohti Ystadia.

Torstai 11.08.2016 oli varattu ajomatkalle Tukholma - Ystad - Rønne - Allinge. Laivan saavuttua Tukholmaan käytimme doggit lenkillä ja ne saivat ruokansa ja takakontti olikin hiljaa koko matkan. Pysähdyimme perinteisesti Grännassa, Brahehusin raunioilla. Malmön lähellä pysähdyimme toisen kerran. Ystadissa oli hyvin aikaa ja kävimme syömässä ja koirat olivat mukana kaupunkikävelyllä.

Iloiset matkalaiset - Veikoa on niin innnoissaan!


Ehdimme hyvin Ystadista lähteneeseen klo 18.30-19.50 lauttaan (Leonora Christina, Færgen). Lauttajonossa tapasin jo Inger Louise Marthedal Skovin, joka tuli Bornholmiin kahden koiran kanssa,  joissta Milo (Nen`Sam Lue von NenRub) olikin sitten viikonlopun näyttelyissä ROP molempina päivinä ja lauantaina valioitui sekä Tanskaan, Ruotsiin, Norjaan ja myös Pohjoismaiden valioksi. Milo onkin oikein komea nuori mies!

Saavuimme Allingeen majoituspaikkaamme vasta yhdeksän jälkeen, sillä kävimme Rønnessä ruokakaupassa.

Gretha's Pension

12.08.2016 perjantaina oli tiedossa vain ei mitään eli päivä turistina ympärin saarta kierrellen. Ensimmäinen pysähdys oli Gudhjemissa, jossa söimme keskikokoisen pehmiksen neljään pekkaan. Taivaallista vaniljajäätelöä! Pysähdyimme myös Svanekenissa, jossa isäntä sai käydä paikallisessa pienpanimossa ja suklaakaupassa. Lounaan nautimme Snogebæk rögerissä eli paikallisessa kalansavustamon ravintolassa. Savustamoita on ympäri saarta melkein jokaisessa isommassa kaupungissa (Allingessa taisi olla 3) ja jokainen tarjoaa omaa lajitelmaa kalabuffetia. Buffan antimet ovat vain kaloja eli noin 8-10 eri maustetttua silliä, savustetut sillit, graavilohi, ravut, makrillia, perunasalaattia, leipää yms. Ainut mitä olisin ehkä toivonut olisi ollut perinteinen keitetty uusi peruna, muutoin kalat olivat mielettömän hyviä. Reissupäivän päätteeksi kävimme pystyttämässä teltan näyttelypaikalle. Osalla roduista oli ollut jo perjantaina erikoisnäyttelyitä, joten näyttelypaikalle pääsi käymään jo perjantaina.



13.08.2016 lauantaina olimme näyttelypaikalla jo klo 7.30 ja jäimme silloinkin pitkään jonoon! Tavaroiden roudaus teltalle ja klo 8.45 mennessä piti rally-tokon kisakirjojen olla jo rallyn kehäteltalla. Molemmat koirat oli ilmoitettu rally lydighet kisoihin Begynder -luokkaan eli alokasluokkaan. Siitä voit lukea edellisessä kirjoituksessa.

Näyttelyn osalta kehät olivat vasta iltapäivällä, joten välissä oli runsaasti odottelua. Sää oli tuulinen ja aurinkoinen, mutta ei kuitenkaan helteinen viime vuoden tapaan. Veiko ei päässyt kehään, koska se ei tällä hetkellä arvosta pitkiä tutkimisia pöydällä sillä Veikon mielestä kaikki tutkijat ovat eläinlääkäreitä, jotka ovat suorastaa epäilyttäviä... Veiko nauttii kuitenkin oman lauman mukana reissaamisesta ja on ylen helppo reissukoira  ja tykkää siitä täysillä, niin olkoon sitten turistina ja bodyguardina Hilarylle. Eikö jokaisella kauniilla nuorella naisella tule olla oma henkivartija, no Hilarylla ainakin on.

Hilary oli kehässä liikkuessaan nyt oikein mukava, ei rynninyt eteenpäin ja oli hyvin kuulolla. Molemmat tuomarit arvostelivat pitkään ja huolellisesti pöydällä, joten mikään ei ollut itsestään selvää. Molemmat tuomarin olivat todella tarkkoja ja mittasivat hännän pituuden, korvat silmän ylitse jne. Hilary sai suureksi ilokseni sen mitä pitikin eli eri1 sa pn1 dk cc cacib vsp ja tällä Tanskan sertillä Hilary sai tittelit DK MVA & POHJ MVA! Huippu Hillo!

13.8.2016 tuomari Annette Bystrup

Illalla kävimme nauttimassa tuplapippuripihvit ja paistettua unakampelaa päivän saavutusten kunniaksi.

14.08.2016 sunnuntaina oli vielä toinen näyttelypäivä ja tulokset olivat samat mitä lauantainakin. Junnunarttu sai nyt eh:n edellispäivän sileän erin sijaan.


Tein muutamat koiranherkkuostokset vielä näyttelypaikalta ja lähdimme keskustaan jätskille ennen lauttamatkaa takaisin Ruotsiin. Ruotsissa ajoimme lähelle Lundia ja jäimme yöksi Good Morning Lund -hotelliin. Maanantaina 15.8.2016 ajoimme Lundista Tukholmaan muutaman pysähdyksen taktiikalla ja illaksi Viking Amorellaan. Laivalla olikin myös agilityn PM-kisoista Norjasta palaavia koirakoita. Tiistaina 16.8.2016 noin klo 10 olimme kotona ja Hilary meni suoraan nukkumaan ohjaajan sängyn alle ja päivän aikana kävi muutamaan kertaan tarkistamassa, että olemme paikalla, mutta muutoin lepäsi reissuväsymystään pois. Veiko seurasi tiukasti laukkujen purkamista, sillä Veikohan tiesi, että kasseissa on ruokaa tai herkkuja, joten niiden purkamista kannattaa tarkkailla.


Jos vielä jaksat, niin lisää kuvia löydät täältä. Arvostelut löydät Hilaryn näyttelyarvosteluista.

Huippureissu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti