lauantai 14. lokakuuta 2017

Citybelgit

Citybelgien kisoissa oli samana päivänä sekä 1-2 luokat että kolmoset. Vaihdeltiin ratajärjestystä siten, että Hilaryn ja Veikon radat olivat mahdollisimman lähekkäin eikä hallissa oltaisi ihan koko päivää. Kiitos belgeille joustavuudesta!

Ekalle radalle Hilary lähti vain juoksemaan ohjaajan perässä, sillä oli ajatukset muualla, kun ei normaalisti ohittele putkia. Vaikea keppikulma olisi onnistunut! Toiselle radalle Hilary sai paremman vireen ja vähän vielä oli paikoin tahmeaa, mutta nollatulos ja sijoitus 3/21.

Veiko haettiin hallille vasta Hilaryn ensimmäisen radan jälkeen. Se olikin ehtinyt kerätä kierroksia aikas reippaasti ja oli kuin kengurubensaa suonissaan. Nalle Puhin Tikru näyttää suurinpiirtein samalta, kuin Veiko eilen hallissa. Ohjaaja sai kierroksia laskemaan jonkun verran, mutta radalle Veiko lähti silmät lautasen kokoisina ja sehän tietää korvattomuutta radalla. Veiko ei malttanut löytää keppejä ja A:n alastulosta piti tehdä ilmavampi kuin olisi suotavaa. Muutoin Veiko tykkäsi kyllä kovasti olla mukana ja hän pääsi radalle. On se hömelö!






lauantai 7. lokakuuta 2017

Mestarissa plussalle


Saatin päivän varoitusajalla peruutuspaikka PORSK:n rally-tokokisoihin ja mestariluokkaan. Tiesin jo heti, ettei meidän osaaminen ole vielä sellaista, että sillä saisi mestariluokasta hyväksyttyä tulosta, mutta halusin käydä kokeilemassa mitä me osaamme nyt ja mitä kaikkea pitää vielä treenata.

Käytösruudussa oli edessä istuminen 3 minuuttia, istui hienosti mutta edelleen pientä ääntelyä. Ääntelyä tulee myös radalla, joten tässä yksi reenikohde. Emme osaa vielä peruuttaa oikealla ja nämä tuplppaanityyppiset käännökset leviävät, niitä treenilistalle. Oli siellä kuitenkin pätkiä ihan sujuvaakin rataa ja mestariluokan korkaaminen näkyi ohjaajan luokattomana ohjaamisena. Käskyt ja vartaloavut tulevat milloin sattuu, voi koira parkaa.

Mutta hei, me jäätiin plussalle MES0 (21/100).

lauantai 30. syyskuuta 2017

Rotumestaruus hopeaa!

Kooikereiden rally-tokon rotumestaruudet ratkottiin TAMSK:n rally-tokokisoissa Tampereen Niihamassa lauantaina 30.9.2017. Hilarylta puuttui yksi tulos voittajaluokasta ja toiveissa oli saada se näistä kisoista.

Rotumestiksiin osallistui 7 kooikeria, joka kisaluokassa oli koiria. Rotumestiksien tuloksissa 1. Kirppu & Hanne, 2. Hilary & Kaisa ja 3. Hanne & Dave, TP oli Vili Colanpoika.

Paluumatkalla koukattiin Pirkkalan kautta ja käytiin moikkaamassa isoa siskoa ja saatiin luumuja.



1. Kirppu & Hanne (mes)
2. Hilary & Kaisa (voi)
3. Dave & Hanne (avo)
tp Vili




sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Pappakoira aksaa


Hilary lähti perjantaina juoksutauolle ohjaajan luokse ja Veiko on saanut spesiaalia tekemistä sillä aikaa (privaatti aksaa yhdessä ohjaajan kanssa).

Sunnuntaina 10.09.2017 Veiko sai mennä yhden hyppärin BAT:n kisoissa, kun sinne oli vielä yksi käyttämätön lahjakortti. Veiko teki hienon nollan ja voitti luokan ollen 1/12. Radat olivat tuomariharjoittelija Riikka Kankaisen käsialaa ja niitä tarkisti Heidi Viitaniemi. Vain Veikolle ja Rytmille tuli tästä puhtaat nollatulokset, kolmas sija meni myös HSKH:lle mutta tuloksella 5.

Veiko tykkäsi kovasti, kun pääsi ohjaajan kanssa kahdestaan rallattelemaan ja nautti herkuista ja lenkeistä myös. Kyllä se nauttikin!




sunnuntai 27. elokuuta 2017

Piirimestikset kuvin!








Kuvat (c) Suvi Tyynismaa

27.08.2017
KOOHO HSKP joukkuepronssi
Merja ja Flow
Anu ja Weera
Henrika ja Hilary
Mari ja Mizy


Piirimestispronssia!

Suomen Kooikerhondje ry sai ensimmäisen kerran joukkueen kasaan myös HSKP joukkuepiirimestaruuskisaan, joka pidettiin Ojangossa HSKH:n kisoissa sunnuntaina 27.8.2017. Joukkueessa olivat Hilary & Henrika, Weera ja Anu Pystynen, Flow ja Merja Suomalainen sekä Mizy. Joukkue teki historiallisen tuloksen, kolme nollaa ja joukkuepiirinmestaruuspronssia! Hilary, Weera ja Flow tekivät puhtaat radat ja Mizy saattoi juoksuisena vain hyllytellä ankkurina. Meillä oli kyllä hieno joukkue ja niin hyvä fiilis.



Yksilö piirinmestaruuksiin olisi tarvittu kaksi nollaa, mutta niitä tuli vain yksi, hypäriltä. Agiradalta harmillinen esteen ohitus hankalan kohdan jälkeen ja Hilary videolla pyysi ohjaajalta selvästi lisää ohjeita. Hyppärillä oli tulos 0 ja sijoituskin 5/57.





sunnuntai 13. elokuuta 2017

I hah, tupla!

Ohjaaja kävi rentoutumassa Flow Festareilla perjantaina ja lauantaina ja oli hyvässä rennossa kisakondiksessa sunnuntaina aamulla. Menimme I-HAH:n kisoihin kahdelle ekalle radalle ja Veiko jäi kotiin odottelemaan, kun kentälle pitää kantaa häkit autolta kohtuullinen matka, eikä minun polveni siitä kantamisesta oikein pidä.


Hilary oli hyvällä tuulella ja sää oli myös miellyttävä, vähän tuuli ja muutama pisara, mutta ei paahtavaa hellettä eikä kaatosadetta. Molemmilta agiradoilla tulokseksi tuli nolla ja se tiesi ensimmäistä tuplaa Hillolle kolmosissa. Molempien ratojen sijoitukset myös kolmansia eli 3/13 ja 3/18. Hyvä, hyvä!!

A

B



Nyt sitten rennosti reenataan ja piirimestiksiin mennään mukaan kooikereiden ihka ensimmäiseen piirimestis -joukkueeseen!