sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Spanieliiiton pääerikoisnäyttely

Viikonloppumme vierähti Hyvinkäällä. Lauantaina Kaisa osallistui kooikereiden jalostusneuvotteluun ja Henrika hengaili Veikon kanssa hotelli Cumuluksessa. Sanna oli leiponut jalostusneuvotteluun ihania herkkuja ja vieläpä kooikerpipareita.

Illalla menimme Suomen Kooikerhondje ry:n 10-vuotisjuhlaillalliselle ravintola Obelixiin. Nautimme maukkaasta ruuasta: alkusalaatista, Kaisa söi härän ulkofileepihvin, gorgonzolakastikkeella ja tikkuperunoilla. Henrika söi paistettua nieriäfilettä, valkoviini-voikastikeella ja keitetyillä perunoilla. Jälkiruuaksi saimme vanilja-valkosuklaa panna cotta a’la Obelix ja mansikkamelbaa. Nam, nam! Illalla Kaisa kävi vielä Outin ja Annen kanssa hotellin alakerrassa yömyssyllä.

Sunnuntaina osallistuimme Suomen spaneililiiton pääerikoisnäyttelyyn Hyvinkään Wanhalla Villatehtaalla. Kooikereita oli paikkalla 6 pentua, 28 urosta ja 27 narttua, ihan kaikki eivät päässeetkään paikalle. Veikolle hienosti NUO-ERI NUK1 eli luokkavoitto ja saimme hienon kooikerpiparimuotin. Uffelle valioissa eri, mutta ei sijoittunut viidentoista valion joukossa pidemmälle. Sadeen pennut olivat junioreissa ja näyttelyt aikuisten luokissa on nyt korkattu. Sally-äippä olikin ROP-veteraani ja vielä VSP + BIS4-vet! Manusia's Timmie the Dutch oli ROP. Lopuksi osallistuimme kennel Bullbenzin kasvattajaryhmään kokoonpanolla: Veiko, Uffe, Olli ja Nuutti ja olimme ryhmistä kolmansia kp:n kera.

Veikon häkin 'rollaattorialusta' jäi Annen ja Jarin autoon odottamaan Hollannin reissua mikä onkin sitten seuraava näyttelykoitoksemme parin viikon päästä. Sinne mennään tutustumaan sikäläisiin koohottimiin ja ihmisiin. Pidämme silmät avoimena, jos vaikka jotain mielenkiintoista löytyisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti