lauantai 13. huhtikuuta 2013

HSKH:n kisoista tuplanollavoitto !!

HSKH järjesti hallikauden viimeiset agikisat Vuokoset Areenalla 13. - 14.4.2013. Medeille oli tuomariksi arvottu Martti Salonen. Aamun aikainen aloitus sopi ainakin Veikolle, kun se heräsi jo klo 5 pyytämään aamupalaa. Ennen kuutta Veiko sai sitetn puolikkaan aamiaisen, jotta jaksoi kisata heti kahdeksalta.

Meidän seuran hallikisoissa on tänä talvena ollut runsas osaanotto ja niin oli tänäänkin. Medeihin oli ilmoittautunut peräti 46 - 52 - 50 koirakkoa. Lauantaille tuli koko päivälle 474 starttia ja sunnuntaille 256.

Päivän ensimmäiselle hyppärille startattiin klo 8. Veiko oli joukon alussa, neljäntenä lähtijänä ja piti kärkipaikan läpi koko kisan. Tuloksena hyppärin voitto 1/43, upealla radalla.




Veikon hyppärivoitto
Ensimmäiselle agiradalle mentiin ilman paineita, kun ensimmäinen rata oli ollut nappisuoritus. Eikä sekään mennyt yhtään hullummin. Nollavoitto agiradalta!


Veikon agiratavoitto

Viimeiselle agiradalle mentiin hyvällä fiiliksellä, mutta ohjaaja ennakoi keppien jälkeisen hypylle viennin liian aikaisin ja Veiko jätti hypyn hyppäämättä, tuloksena hylly. Veikolla oli kolmannellakin radalla hyvä vauhti päällä ja ohjaaja antoi Veikon juosta täysillä kolmannen radan loppuun ja ihan mukavaa ohjausta tuli loppusuorallekin - ja vauhtia riitti maalii asti.


Hylly

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti