lauantai 3. toukokuuta 2014

Kennel Mattssons 10 år

01.05.2014 torstaina lähdimme ajamaan kohti Turkua ja Viking Gracea. Mukaan lähtivät isäntä, allekirjoittanut ja tietenkin Hilary, jonka kasvattajan juhliin olimme matkalla. Turussa käytiin perinteinen linnan ympärikävelylenkki ennen laivaan menoa.


02.05.2014 perjantaina saavuimme Tukholmaan jo klo 6:30 ja lähdimme ajamaan satamasta suoraan Djurgårdeniin aamulenkille. Kävelimme kauniissa mutta viileässä säässä pitkin Djurgårdenia. Menimme kahville Cafe Helin & Voltaireen, jonka olin netistä löytänyt. Kahvila oli siitä mukava, että koirat olivat sinne tervetulleita. Söimme aamulla leivotun korvapuustin ja kardemummapullan sekä kahvit. Olivat kyllä täydelliset pullat!





Aamukahvien jälkeen lähdimme ostoksille Sicklan ostosalueelle ja siellä kävimme sekä ruoka- että eläinkaupoissa yms. Kävimme vielä toisaalla Tukholmassa hakemassa tilaamani tuotteet. Hotelliksi olin valinnut Scandic Bromman, joka sijaitsi sopivasti samalla suunnalla kaupunkia Ekerön ja Drottningholmin kanssa.

Hotelli ei ollut mikään uusi hotelli, ehkä ollut tuolla paikalla jo 1950-luvulla ja tämän jälkeen on toki remontoitu ja uudistettu jonkun verran. Hotelli oli vakaasti sitä mieltä, että vaikka varauksessani booking.comin kautta olin ilmoittanut, että meillä on koira mukana, olisi vielä erikseen pitänyt heille soittaa ja varmistaa, että heillä on tilaa. Kummallista, kun en ole niin koskaan ennnen tehnyt, mutta tämä oli kuulemma Scandic-sääntö.
28 v. hääpäivä - kuvassa linssilude
Huone sijaitsi ylösmenevien portaiden päässä ja kummallakin puolella huonetta oli käytäviin johtavat ovet. Ovet sitten paukkuivat sitä mukaa, kun ihmiset niistä kulkivat ja ääni oli sen mukaista. Hotellihuone oli siisti, mutta ikä näkyi jo seinissä ja kalusteissa. Huoneessa ei ollut jääkaappia, jota olisimme mielellämme käyttäneet. Hilary pääsi taas pidemmälle lenkille ja kävimme syömässä hotellissa. Muualla Bromman keskustassa ei ollut juurikaan ruokapaikkoja. Hotellin ravintolan ruokalista oli lyhyt, yksi grillipihvi ja jotain muuta, yksi jälkkäri löytyi listalta. Viini- ja juomalista oli puolet pidempi eli täällä panostettiin nesteytykseen. Söimme sen ainoan pihvin ja ihan hyvä se oli, mutta olen kyllä syönyt esim. Virossa paljon paremmin.
Onneksi oli illaksi omaa juotavaa ja herkkuja.

03.05.2014 lauantaina lähdimme kohti Ekebyhovsbackenia, josta alkoi kennel Mattssonin 10-vuotisjuhlan päiväkävely. Kävelimme isona jonona kohti Ekebyhovs slott -nimiselle kartanolle, jossa joimme Yvonnen tarjoamat kahvit ja talon omenapiirakat. Täällä Ekebyhovsissa on myös harvinaisten ruotsalaisten perinne omenien geenipankki.

Ekebyhovsbacken
Hilaryn komea veli - Bonzy <3
Hilaryn komea veli - Bonzy <3




Ekebyhovs slott

Täältä siirryimme Mälären rannalle kaffeelle ja rohkeimmat koirat pääsivät uimaan ja kahlaamaan. Ensin otettiin ryhmäkuva pyökkimetsässä.





Suomalaiset rotutuotteet olivat hyvin edustettuina...
Sadekuuro yllätti ja lähdimme jo aikaisemmin Yvonnen kotiin. Yvonnen ja Tedin kotona loistavan grilliaterian, grillattua possua ja nautaa sekä ribsejä ja salaatteja. Vesisade yllätti taas ja kahvit ja prinsessakakun nautimmekin sisätiloissa. Yvonnella oli 6,5 viikkoinen pentue kotonaan, ihania palleroita. Mattssons Lovely-Lady -pentun Susannen kanssa oli vielä Peppen & Myran pennuista paikalla ja he lähtivätkin sitten maanantaina kohti Sveitsiä. Mukava päivä täynnä mkavien ihmisten ja koirien kera!

04.05.2014 sunnuntaina kävimme aamulla kävelemässä Drottningsholmin linnan puistossa ja vohvelikahvilla linnan Kina Slottin kahvilassa. Hieman ostoksia ja kävimme vielä kävelyllä sekä keskustassa että Djurgårdenilla ennen laivalle menoa. Viking Amorellalla pääsimme Turkuun ja sieltä vielä maanantaina Tampereen kautta kotiin. Hilary jäikin juoksujen ajaksi evakkoon Tampereelle, kiitos!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti