sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kolmosten eka nolla!

Hilary kisasi lauantaina 27.05.2017 Ylöjärvellä kaksi rataa, joista hyvä ja huono hyl. Pohja oli nurmea ja se oli sateen jälkeen aavistuksen liukas ja vähän ohjaajan jalka siinä lipesikin. Nilkka muistutti taas itseään. Hilary toimi radalla moitteetta eikä kuunnellut raviradan kuulutuksia, vaikka ne olivat kovin äänekkäitä.

Ohjaaja oli poikkeuksellisesti kisapaikalla yksin koiran kanssa ja koska radat olivat varsin lähekkäin ei ensimmäisen startin jäähdyttelyn jälkeen ehtinyt viedä koiraa autoon, joka oli kauempana raviradan parkissa. Ohjaaja kävi kysymässä ilmon kolmelta työntekijältä, jotka istuivat rivissä ja sillä hetkellä toimettomina, voisiko joku heistä ystävällisesti pitää koiraa, että pääsee itse rataantutustumiseen. Eivät voineet! Ensimmäisen kerran ikinä agikisoissa on kukaan kieltäytynyt pitämästä koiraa ja paikalle saapunut maksiohjaaja piti Hilarya, mutta arvatenkin ohjaajan rataantutustuminen jäi varsin puutteelliseksi.

Ärsytys ilmon työntekijöiden vastauksesta oli sen verran suuri, ettei tokalta radalta ollut odotettavissa mitään järkevää tulosta. Ekan radan vauhti oli ollut loistavaa ja Hillo oli täysillä mukana ja teki mitä piti, mitä nyt parit ylimääräiset putket, kun ohjaajan jalka lipesi, mutta koira ei siitä hämmentynyt, vaan jatkoi rataa oma-aloitteisesti eteenpäin!

28.05.2017 sunnuntaina menimme naapuriin I-HAH:n kisoihin Kivikkoon. Hilarylle uusi paikka ja erilainen kivituhkapohja mitä Ojangossa. Ekalta radalta putki/puomi erottelussa putki söi koiran, mutta näin tiukkaa u-putkea puomin ylösmenon kohdalla ei ole Hilary tainnut nähdä, täytyy siis harjoitella tätä lisää! Hyvä hylly!

I-HAH oli järkännyt nenälle sopivan tuen...


Tokalle radalla ohjaajan päätä särki ja nilkka muistutteli, mutta ohjaaja halusi kuitenkin vielä kisata sen toisenkin startin. Onneksi kisasi, sillä agiradalta Hilary sai ekan kolmosten nollansa ja sijoitus 3/37! Jos tulokset ovat puolikuntoisella ja päänsärkyisellä ohjaajalla nämä, niin odottakaas, kun me ollaan iskussa...








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti