sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Piirimestikset


Lauantaina 01.09.2018 Suomen Kooikerhondje ry:n joukkue osallistui toista kertaa Helsingin Seudun Kennelpiirin joukkuekisaan. Paula ja Nova tulivat Mikkelistä saakka vahvistamaan, että saimme neljän hengen joukkueen radalle. Tällä kertaa keräsimme agilityn riemua radoilta tulosten sijaan.

Joukkueessa kisasivat Henrika Pelkonen ja Hilary, Mari Nummi ja Mizy, Anu Pystynen ja Weera sekä Paula Lauanne ja Nova.

02.09.2018 sunnuntaina yksilömestaruusradoilta Hillolle ei tuloksia. Toinen rata jätettiin jo ennen A:ta, siinä kun on korjausurakka käynnissä ja se ei välttämättä ole vielä täysin kisakelpoinen. Jennan kanssa on tehty treeneissä A:ta bumbereiden kanssa ja jo nyt on nähtävissä parannusta aiempaan.

Sekä lauantaina että sunnuntaina kävi Hilarya ja muita kooikereita ihastelemassa pari rodusta kiinnostunutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti