Veiko oli aamulla hakutreeneissä ja hienosti meni nämäkin treenit. Nyt Veiko malttoi pitää jo suunsa kiinni eikä enää kiljunut kuin kalkkuna... Lisähaastetta hakuihin toi maassa oleva tuore lumi, mutta yksikään 'ukko' ei jäänyt metsään. Ensimmäiselle ukollekin tuli haukkuilmaisu ilman, että sitä ehti maalimies edes pyytää! Veiko nauttii kyllä näistä harjoituksista, kun saa juosta metsässä täysillä ja vielä herkkupalkalla.
Kotona Veikosta on kehittynyt pihapäivystäjä. Taloyhtiömme bokserilla Cialla on sitten juoksut ja se on hieman sekoittanut Veikonkin päätä.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
lauantai 20. marraskuuta 2010
Hakunilan kirjastossa
Veiko ja emäntä osallistuivat tänään Hakunilan kirjaston koiratapahtumaan. HSKH:n agijunnut toivat koiransa rapsuteltavaksi ja ihasteltaviksi. Paikalla oli greyhoud Tara, espves Sera, cockeri Aino, aussit Ripa & Maisa, labbis Olavi ja Veiko.
Veiko oli töissä tapahtumassa nakki- ja lihapullapalkalla. Veiko esitteli temppuvalikoimastaan mm. istu, maahan, seiso, gimme5, gimme10, tassut * 2, pam, pyyhi suu, anteeksi ja jakkaralla spinnailtiin ja mentiin kuppiin seisomaan. Hauskaa oli ja Veiko on varmaan valmis jatkossakin käymään kirjastoissa, jos siellä on aina näin hyvät herkut.
Veiko oli töissä tapahtumassa nakki- ja lihapullapalkalla. Veiko esitteli temppuvalikoimastaan mm. istu, maahan, seiso, gimme5, gimme10, tassut * 2, pam, pyyhi suu, anteeksi ja jakkaralla spinnailtiin ja mentiin kuppiin seisomaan. Hauskaa oli ja Veiko on varmaan valmis jatkossakin käymään kirjastoissa, jos siellä on aina näin hyvät herkut.
sunnuntai 14. marraskuuta 2010
Hierontaa ja hakua
Veiko pääsi osallistumaan hierontaan kotona, kun Jake tuli matkahierontapöytänsä kanssa kylään. Veiko oli vähän huolissaan siitä mitä emännälle käy, kun makasi pöydällä kesken päivää. Veiko oli hieronnan ajan joko käsitukien alla tai itse hierontapöydän alla.

Isänpäivän aamupäivänä olimme 2 tunti hakumetsässä ja Veiko ei meinannut pysyä nahoissaan, kun autosta lähtiessämme tajusi mihin ollaan menossa. Veiko lähti etsimään ukkoja ja lähti siis kuin tykin suusta. Veiko ei ilmeisesti tiedä mitään sen mukavampaa, kuin etsiä ihmisiä metsästä ja niiltä sai vielä herkkuja!
Illalla Veiko pääsi pitkästä aikaa vielä agin sisäharkkoihinkin. Espanjanvesikoirat Nelli, Teppo ja Eetu olivat odotellessaankin lähes hiljaa, kun Veiko taas kiljui häkissään. Sanna oli tehnyt mukavia lyhyitä ohjauskuviotreenejä ja putket suorastaa kumisivat, kun Veiko rynnisti niihin. Tästä on hyvä jatkaa...
Isänpäivän aamupäivänä olimme 2 tunti hakumetsässä ja Veiko ei meinannut pysyä nahoissaan, kun autosta lähtiessämme tajusi mihin ollaan menossa. Veiko lähti etsimään ukkoja ja lähti siis kuin tykin suusta. Veiko ei ilmeisesti tiedä mitään sen mukavampaa, kuin etsiä ihmisiä metsästä ja niiltä sai vielä herkkuja!
Illalla Veiko pääsi pitkästä aikaa vielä agin sisäharkkoihinkin. Espanjanvesikoirat Nelli, Teppo ja Eetu olivat odotellessaankin lähes hiljaa, kun Veiko taas kiljui häkissään. Sanna oli tehnyt mukavia lyhyitä ohjauskuviotreenejä ja putket suorastaa kumisivat, kun Veiko rynnisti niihin. Tästä on hyvä jatkaa...
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
06. - 07.11.2010 Viro Tartto KV * 2
Veiko ehti viettää 3 päivää kotona Riikan reissun jälkeen ja taas päästiin reissuun, nyt matkalla olivat mukana myös Anne & Keira. Perjantaiaamuna Anne tuli autoineen Puistolaan, Kaisan auto pakattiin täyteen ja matkasimme Tallinkilla Tallinnaan. Tarttoon on matkaa Tallinnasta noin 190 km ja siihen matkaan saimme kulumaan 2,5 tuntia. Tie oli hyvä ja liikenne oli maltillista, rekkoja nelostiehen verrattuna paljon vähemmän. Saavuimme Tarttoon valoisalla ja hetken etsittyämme löydimme hotelli Rehen, jonka tarkkaa osoitetta navimme ei tuntenut. Saimme tavarat huoneeseen ja lenkitimme koirat. Kävimme läheisessä Selverissä ostamassa viikonlopuksi eväät. Illalla söimme hotellin ravintolassa friteerattuja pelmeneitä ja paneroitua kanaa. Hotellissa tuntuikin olevan vain koiraporukoita ja ravintolan henkilökunta oli hetkittäin hieman pulassa - no, kaikki saivat kaiketi ruokansa, jos nyt eivät ihan tilausten mukaisessa järjestyksessä niin melkein.
Sunnuntaina olimme lauantaista viisastuneet ja saavuimme näyttelypaikalle ensimmäisten joukossa. Saimme hyvät aitiopaikat kehän reunalta. Veikolle saaliiksi tästä (Gerard Hickey, Irlanti) kehästä eri2, pu3, EE sert + varaca!! Tällä Viron sertillä Veikosta tuli EE MVA + BALT MVA!! Keiran tulos sunnuntaina oli eri1, pn2, cacib! Päivän rop/rop-jun oli Timi ja vsp/vsp-jun Pimu. Saimme vielä ostettua näyttelypaikalta hienoja pehmeitä vinkuvia agilitypalloja sekä pantoja ja remmejä ja muuta pientä mukavaa. Veimme koirat lenkille ja jätimme ne hotellille nukkumaan. Lähdimme käymään Tartton keskustassa uudessa Kaubamajan ostoskeskuksessa. Teimme taas hienoja ostoksia ja paluumatkalla kävimme vielä Lounakeskuksessa pizzalla ja ostoksilla. Illalla hotelli oli jo hiljainen, kun valtaosa suomalaisista lähti jo kotiin. Saimme viettää rauhallisen illan herkutellen ja menimme ajoissa nukkumaan.
Maanantaina koirat herättivät meidät vasta ennen seitsemää. Saimme tavarat mahtumaan autoon ja lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa. Yöllä oli ollut pakkasta ja maa oli valkoinen, kun lähdimme ajamaan. Matkalla välillä satoi luntakin ja maa oli jäässä. Tallinaan pääsimme vielä ostoksille pieneen kauppakeskukseen ja mukaan tarttui Veikolle 2 vesikuppia (matkalle, häkkiin ja kotiin...), ja ne collagehousut joita me koko matkan etsimme ja vähän herkkuja & juotavaa Selveristä. Ja sitten pääsimmekin laivaan ja nautimme buffan antimista ja vähän teimme ostoksiakin. Kotona olimme hieman ennen viittä ja purimme auton ja täytimme Annen auton takakontin Annen ja Keiran ostoksilla. Anne lähti vielä ajamaan kotiin Vääksyyn ja pääsi turvallisesti myös perille.
Kiitos mukavasta matkaseurasta Anne & Keira! Hienosti meni koko reissu ja tällä porukalla lähdemme mielellämme uudelleen reissuun, kun vain ensin tietäisi, että minne! Veiko jo vähän katselikin näitä muita ulkomaita ja jänniä reissuja onkin sitten tiedossa ensi vuodelle.
Muutamia kuvia matkasta löytyvät kohta täältä.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
31.10.2010 Latvia Riika KV BALTV-10

Veiko lähti viettämään syksyistä viikonloppua Riikaan, Latviaan ja matkan pääkohde oli siis Latvian Riikassa pidetty Balttian voittajanäyttely 2010. Matkan aikana mittariin kertyi 686 km, joten ihan kunnolla tuli istuttua autossakin.
Lauantaina ajettiin mukavassa säässä ja Riikassa oltiin perillä ennen neljää ja oli hyvää aikaa käydä paikallisessa Rimissä ja Veikoakin lenkitettiin automatkan jälkeen. Illalla söimme hotellin ravintolassa (hotel Europa Stay Riga) ja Veikon tassut pestiin. Lisäjännityksen heräämiseen toi kellojen vaihtaminen talviaikaan, sillä kännykkä saattaa vaihtaa itsensä automaattisesti tai sitten ei... Onneksi kehä alkoi sunnuntaina vasta klo 14, joten aamulla saattoi nukkua pitkään ja oltiin silti hyvissä ajoin näyttelypaikalla. Hotelliin tuli yöllä myös Lahden näyttelyn väkeä joskus neljän aikaan yöllä...
Luis Manuel Calada Catalan (Portugal) oli saanut kehään peräti 7 kooikeria. Uroksista Veikolle tuli oikein tuplajättipotti, kun Veikolle eri1 cq pu1 cacib + BALTV-10 titteli!! Rommille päivän tulos oli eri1 pu2 sert varaca + LV MVA. Narttuja oli paikalla viisi, junnuissa virolaiselle Lottelle eri1 rop-jun jsert LV JMVA BALTJV-10 ja Kertulle eh2. Tipille avo eri1, pn4 ja valioissa Täpi eri1 pn1 cacib vsp BALTV10 ja Wiialle eri2 pn2 sert varaca LV MVA -> CIB. Ryhmiin jäätiin mutta portugalilaiselle ei nyt kooiker sitten ollut se The koira ;o)
Illalla saimme hotellissa taas hyvää ruokaa ja valtaosa hotellissa yöpyneistä koiraturisteista oli jo jatkanut matkaansa eteenpäin, joten saimme toisen yön nukkuakin rauhassa. Veiko oli ihan hiljaa huonessa, vaikka viereisten huoneiden nelijalkaiset pitivät ensimmäisenä iltana ja yönä aikamoistakin melua.
Maanantaina pääsimme kotiin ja Veikolle oli vielä illaksi varattu fysioterapeuttikin. Veiko nautti käsittelystä ja makasi melkein selällään matolla nauttien :) Olisi hieronta tehnyt hyvää emännän jäykistyneille niskoillekin.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Spanieliliiton erikoisnäyttely
Kaisa ja Veiko täyttivät Zafiran näyttelytavaralla ja kurvasivat Hyvinkäälle Suomen Spanieliliiton pääerikoisnäyttelyyn. Tuomarina oli Tuus van Adrichem Boogaert-Kwint, Alankomaista. Tuomari käsitteli koiria mukavasti ja antoi kehän aluksi kaikille pajukoristaan pienen hollantilaisen puukenkä-avaimenperän!
Veiko esiintyi 11 valiouroksen kanssa saaden tänään tulokseksi ERInomaisen, mutta ei sitten sijoituttu neljän joukkoon. Veiko pyörähti Bullbenzien kasvattajaryhmässä yhdessä Uffen, Keiran ja Primon kanssa ja oltiin toisena kp:n kera. Sallyn jälkeläisryhmässä meitä oli Veiko, Uffe, Keira ja Noa ja tulokseksi kolmas sija ja kp. Sally-mamma oli rop-vet ja pn4.
Näyttelyn jälkeen yritimme tunkea kahta metallihäkkiä Zafiran takakonttiin, mutta ei se sitten onnistunutkaan. Nyt sitten matkustetaan seuraavaksi naisseurassa metalli+kevythäkki yhdistelmällä.
Oma kamera jäi sitten matkasta, mutta onneksi Jonna ja Anniina kuvasivat.
Veiko kehässä poseeraamassa...

torstai 7. lokakuuta 2010
Musta torstai
Viikon parhaiten sujuineissa agitreeneissä melkein puhtaan kolmosluokan radan lopuksi Henrika kompastui ja kaatui ja satutti polvensa. Oikean polven patella luxatio ja venähtäneet nivelsiteet. Lääkäriin ja röntgeniin päästiin saman illan aikana. Nyt toteutamme kolme koon hoitoa, kylmää, koholle ja kompressio...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)