keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Bø i Telemark - part II

18.02.2016 torstaina lähdimme isännän ja Hilaryn kanssa talvilomalle Norjaan. Matka tehtiin perinteisesti Turusta Tukholmaan Vikin Gracella ja autolla Notoddeniin, Norjaan. Perjantai käytettiin ajamiseen Ruotsin halki ja matkalla nähtiin mm. Örebron Svampen.

Svampen
Notodden


Notoddenissa yövyimme Notodden hotellissa, kun siellä ei muita edes taida olla (koiraystävällisiä sellaisia). Hotelli oli kunnostettu sitten viime käyntimme 2013, mutta remontti oli pysähtynyt kylpyhuoneisiin, jotka olivat nyt kyllä uudet ja puhtaat. Vielä saisivat huoneetkin kunnostaa, niin voisi käydä vielä kolmannen kerran. Illalla kävimme syömässä uudessa ravintolassa torin laidalla (Eyde), mutta ei se mitää kummoista ollut (hampurilainen ja kanaa mielenkiintoisessa kastikkeessa).

20.02.2016 lauantaiksi oli ansaittu vapaapäivä, eli ei mitään ohjelmaa. Kävimme katsomassa vanhan Heddalin sauvakirkon 1200 -luvulta ja kaupasssa pienessä ostoskeskuksessa ja ruuaksi haimme Pizzabakerenin hyvät pizzat.





 21.02.2016 sunnuntaina oli näyttelypäivä Bo i Telemarkin Telemarkhallissa. Kooikereita oli ilmoitettu 7 kpl, 2 urosta ja 5 narttua. Tuomari oli tiukka ja vain valiouros (Arcanorums Inux Iamir) sai sa:n, nartuista ei yksikään. Hilarylle saaliiksi val-eri2. Hilary oli tuomarille liian valkoinen ja aivan liian iso. Jochen Eberhardt Saksasta on laittanut Veikon ROP:ksi kolme vuotta sitten eikä Veiko ollut silloin liian iso, vaan oikean kokoinen spanieli... tuomarinmieli muuttuu näköjään aikojen saatossa.


 22.02.2016 maanantaina aloitimme paluumatkan Karlstadin kautta ja yövyimme siellä. Illalla kävimme syömässä O'Learys jenkkiravintolassa. Good Morning Karlstad hotellissa oli Hilarylle oma iso peti ja kupit sekä kakkapusseja. Petiin olisi mahtunut kultainen noutaja tai kuusi kooikeria. Hilary valitsi kuitenkin nukkumapaikakseen meidän tyynyjen välissä olevan tyhjän tilan...


 23.02.2016 tiistaina ajoimme Uppsalaan katsomaan sikäläistä isoa tuomiokirkkoa ja Kustaa Vaasan hautaa. Komea kirkko ja kaunis miljöö. Tukholmassa tehtiin vielä perinteisiä ostoksia kuten filmjölkkiä jne. Kävimme Skansenilla lenkillä ja Helin&Voltairessa kahvilla ja katkarapuleivät nauttimassa. Laivalla kohti kotia.


Veiko puolestaa vietti talvilomaa ohjaajan kanssa ja käytti tilaisuutta hyväkseen ja nautti uudesta lumesta...







keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tutkittu

Hilary kävi keskiviikkona 20.01.2016 Animagi Apexilla Malmilla virallisissa terveystutkimuksissa. Hoidettiin samalla kuntoon kaikki muut mahdolliset tutkimukset eli viralliset lonkkakuvat, kyynärnivel, polvet ja selkä.

Bonuksena otettiin vielä kaksi putkiloa verta Hollantiin lähetettäväksi vWd ja ENM tutkimuksia varten. Verinäytteet saatiin otettua rauhoituksen lopussa, joten Hilary oli siitä onnellisen tietämätön. Vanhempien puolelta Hilaryn pitäisi olla vapaa molemmista sairauksista, mutta tutkitaan nekin nyt kerran samalla.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulua


Joulun pyhät on vietetty herkutellen ja hyvästä seurasta nauttien. Jouluvalmistelut tein perinteistä poikkeavalla tavalla aloittamalla edellisenä pyhänä kuumeen ja flunssan. Ehkä se tuli sunnuntain joulusiivouksesta tai oli se jo oikeasti tuloillaan edellisellä viikolla. Maanantaista keskiviikkoon makasin sängyn/sohvan pohjalla ja niistin. Kävin jopa Diacorissa tiistaina ja lääkäri totesi minut nähdessään, että olisi tuon kuullut jo puhelimessakin ei olisi tänne asti tarvinnut tulla. Meillä ei siis siivottu sillä antaumuksella millä sitä nyt jaksankaan tehdä eikä juurikaan koristeita laitettu, mutta tuli se joulu kumminkin. Jouluaattoaamuna jätin myös haudoilla käynnit välistä ja yritin kotona laitella tavaroita paikoilleen. Onneksi muut lenkittivät koirat.

Julmust
Jouluiset Hilary & Veiko
Jukan nimikkoviski
Jameson

Aatoksi saimme kylään sekä isonsiskon puolisoineen että Lontoon pojan ja mummun sekä M-veljeni. Koirat olivat aivan kierroksilla, kun vieraita oli talon täydeltä ja pöydässä oli savustettua lohta, poroa sekä kinkkua, graavattua lohta unohtamatta.  M-veli toi itse aamulla savustamaansa lohta ja kylläpä oli hyvää! Perinteinen suklaablamassee eli suklaakermahyytelö oli tällä kertaa onnistunut ihan 10+ arvoisesti! Veiko tunnisti lahjakasasta ne koiratädin lähettämät herkkupaketit, eikä antanut muiden katsoa lahjakasaan ennen kuin herkut oli nostettu sivuun. Illalla maistettiin Irlannin tuliaisia ja Ruotsalaista limua eli julmustia. Jotkut jopa saunoivat.


Joulupäivä oli perheen kesken lepopäivä ja jokainen sai syödä mitä jääkaapista halusi ja milloin halusi.

Tapanina tuli lihaliemelle ja lihapiirakalle ja juustotangoille aterioimaan mummu ja jälkkäriksi otettiin hedelmäsalaattia. Tapanina kävin myös Haltialassa lenkillä ja lumesta ei ollut tietoakaan. Ensimmäinen lenkki tälle viikolle. Illalla oli satanut noin 1 cm lunta.



27.12.2015 sunnuntaina kävimme uudelleen Haltialassa ja kävelimme pitkin jäisiä peltoja. Koirat nauttivat ja taisi Veiko löytää myyränkin ja Hilary söi koko matkan pupun papanoita...






sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Veikolle RTK2 ja Hilary oli muuten pätevänä

Olin tänään oman seuran HSKH:n rally-tokokisoissa Racinel Areenalla. Veiko teki kelpo suorituksen ja piti nenän pois matosta eikä haistellut ollenkaan! Muutamat vinot suorituspaikat toki teki, mutta en halunnut korjata niitä, ettei hyvä vire kärsisi korjaamisesta. Veiko ottaa nokkiinsa jos sitä useasti korjaa, se hiipii, vire laskee ja nenä iskee mattoon kiinni. Yhdessä käännöksessä istui ylimääräisesti ja toisessa rintamasuunta kääntyi ja niistä molemmista -10, muutoin kaunista menoa ja 75/100. Pisteitä tärkeämpää on minulle se, että Veiko on kanssani radalla ilman ajatuksia muista hajuista tai häiriöistä, sillä ulkokisoissa Veikon vei radalta radan reunassa ollut agiputki, jolle joku onneton oli nostanut koipeaan...

tuomari: Pia Heikkinen

Hilary pääsi vuorostaan voi-luokan radalle. Yhdellä kyltillä käännyttiin eri aikaan ja rintamasuunta jäi vääräksi, pujottelussa ja seuraavalla kyltillä Hilary ajautui taakseni, kun nämä kyltit olisi pitänyt suorittaa oikealla ja vasen puoli veti puoleensa. Käytösruudussa Hilary ei malttanut olla hiljaa ja nousi kerran seisomaan, siitä sitten -10. Hienosti Hilary kuitenkin jaksoi ja hyvin osasi puolenvaihdot ja valkovuokot ja tulppaanin. Pisteitä kertyi VOI0 54/100. Hieno Hillopulla!


tuomari: Heikki Palosaari


lauantai 7. marraskuuta 2015

Arkista

Koiruuksilla on ollut normaalia arkista menoa viikottaisine treeneineen, vaikka blogia ei ollakaan niin aktiivisesti päivitetty. Ohjaaja viimeistelee päättötyötään AMK:sta (aikoo valmistua vielä tämän vuoden puolella) ja on saanut myös oman alan töitä syyskuulta alkaen, wau! Pitkät työmatkat syksyn puolella vaativat oman veronsa ja Veiko onkin ollut agin osalta kisatauolla, mutta palaa tositoimiin, kun opiskelut helpottavat.


Hilary aloitti 3. juoksut 1.10.2015 ja lokakuu olikin ns. juoksukuukausi. Ensimmäisen juoksuviikon koirat asuivat samassa taloudessa, mutta kaksi keskimmäistä juoksuviikkoa ohjaaja asui Hiekkaharjussa tuttunsa luona evakossa. Viimeisen juoksuviikon oltiin jo kotosalla, mutta vähän vielä lenkkeiltiin erikseen. Hilaryn saavuttua kotiin, oli Veiko tosi innoissaan. Ei kyllä jäänyt epäselväksi haluaako Hilary Veikon liehittelyä vaiko ei...

EI! Minua ei kuule kiinnosta!

Mä lepään nyt.
Hilary on käynyt sekä keppien- että kontaktien kanssa Leenan tehokursseja ja alun toivottomuuden jälkeen näyttää nyt tosi hyvältä. Näistä täytyy varmaan tehdä oma bloggauskin.





lauantai 17. lokakuuta 2015

Hilary maailmalla

16. - 18.10.2015 Hilary lähti Viron reissulle yhdessä Eirin ja espves Fannin kanssa. Rakveressa pidettiin kaksi kansallista näyttelyä ja toiveena oli saada sertit molemmille koirille. Lähdimme reissuun perjantaina klo 13.30 ja palasimme sunnuntaina klo 19.30 Tallinkilla. Aikataulu oli kaikin puolin sopiva eikä liian kiireinen. Perjantaina ehdimme käydä Tallinnassa kaupassakin ja ennen kotipaluuta ehdimme käydä täyttämässä nestevarastotkin.

Näyttely pidettiin Rakveren urheiluhallissa ja meillä oli majapaikasta noin puolen tunnin ajomatka. Rakvere on siistiytynyt reilussa kuudessa vuodessa, vaikka se on edelleen selkeästi vaatimattomampaa kuin matkalla Tallinnasta kohti etelää. Matkan tavoitteet ylitettiin jo ensimmäisenä päivänä lauantaina, kun sekä Fanni että Hilary olivat rotunsa parhaita ja saivat ne halutut Viron sertit. Fannista tulikin Viron valio ja Hilarystä sekä Viron että Balttian valio. Jäimme lauantaina ryhmäkehiin ja sekin kannatti! Hilary nousi nelospallille eli oli RYP4!!

Hilary RYP4 + EE CH & BALT CH, judge: Manola Poggesi, Italia
Hilary matkasi juoksuisena ja juoksun 17. päivä oli lauantaina. Tytöt eivät toisistaan pitäneet ja jaoimme huonen kompostiaidalla, mutta sekään ei valitettavasti Hilarylle riittänyt. Jätimme vain Hilaryn lauantaina huoneeseen ja Fannin autoon, kun kävimme syömässä hotellin ravintolassa. Hilary löytyi väärältä puolelta kompostiaitaa - ylen tyytyväisenä suoritukseensa. Esteeksi oli laitettu myös kaksi isoa nojatuolia, mutta eivät ne meidän aituria pidätelleet.

 

Majoituimme Vihula Manor Counry Club & Spa nimisessä hotellissa, joka oli kieltämättä varsin hieno näyttelymajoitus! Ainut mikä vähän kirpaisi oli 15€/yö perittävä koiramaksu koiraa kohden. Lauantaina kävimme syömässä hotellin aulabaarissa ja ruoka oli tosi hyvää, mutta annos ei ollut suuruudella pilattu. Aamupalat olivat sen sijaan loistavat, oli smoothiet, pekonit ja makkarat, leikkeleet, mehut yms. pullat ja leivät. Ähky tuli!

Sunnuntaina sekä Hilary että Fanni hoitivat hommat kotiin ja molemmat olivat rotunsa parhaat. Fannilla on kumpanakin päivänä kisaamassa vastuksenaan junnu-uros ja avo-narttu. Narttu sai sertin sunnuntaina ja valioitui. Sunnuntain ryhmäkehän jälkeen pakkasimme auton vauhdilla ja ajoimme Tallinnaan, lenkitimme koirat ja teimme ostokset. Laivalla syötiin buffassa ja shoppailtiin. Vein Eirin ja Fannin kotiin ja palautin Hilaryn evakkokämpälle vielä pariksi päiväksi. Olinkin kotona jo klo 23.25. Maanantaina töihin herätys olikin vähän haastava. Hieno reissu ja tulokset saavutettiin!

Muutamä kännykkäräpsy löytyy täältä.




torstai 24. syyskuuta 2015

Tehiscup

Hilary pääsi tämä syksynä rallattelemaan ensimmäistä kertaa HSKH:n Tehiscuppiin supermölleihin. Tehiscupin ensimmäinen osakilpailu pidettiin tiistaina 08.09.2015 ja supermölleissä oli tuomarina Minna Vahlström.

Hilary teki hienon nollaradan ja voitti ensimmäisen cupin osakilpailun.




Toiseen osakilpailuun ei valitettavasti päästy, kun ohjaaja sai töitä eikä ensimmäisenä työpäivänään voinut lähteä aikaisemmin vain ehtiäkseen epiksiin.

Kolmas osakilpailu pidettiin torstaina 24.09.2015 ja nyt satoi. Hilary teki hienon nollaradan ja toisen omavalintaisen radan, hieno oli sekin. Kahdella osakilpailuvoitolla irtosi myös medi supermöllien Tehiscupin voitto.