sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen virallinen

20.03.2016 sunnuntaina oli ohjelmassa Hilaryn ensimmäinen virallinen agilitykisa. Hilary starttasi Henrikan kanssa BAT:n kisoissa omalla tutulla Racinel Areenalla. Hilary harjoittelee vielä kontakteja osaksi ratasuoritusta ja siksi ei vielä kisata agiradoilla.

Hilary suoriutui ensimmäisestä radastaan erittäin hyvin ja kepit olivat radalla suorastaan loistavat! Henrika oli myös itse tyytyväinen rataan. Tällä suorituksella saatiin ensimmäinen 1/5 sija ykkösissä ja LUVA hyppäriltä. Tuomarina oli virolainen Anne Tammiksalu ja rata oli ykkösten radaksi ihan haastava, ei todellakaan pelkkää suoraa juoksemista.

Tästä on hyvä jatkaa!

H0 1/5 + LUVA
tuomari: Anne Tammiksalu, Viro

Hilaryn pusukuva ja uusi hieno panta!
Hyvä me!

Voittajan on helppo hymyillä!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Vuoden kooikerit

Vuoden näyttelykoira (6 kpl)
sijoitus/pisteet


4.
51,5p MATTSSONS FREYAS HILARY VON ANTHONY "Hilary"
omistaja Henrika & Kaisa Pelkonen


Vuoden Agilitykoira (11 kpl)
sijoitus/pisteet

8. 67p FIN26061/08 BULLBENZ KOOI VEIKO GERI "Veiko"
omistaja Henrika & Kaisa Pelkonen
ohjaaja Henrika Pelkonen

Vuoden Rally-toko -koira (6 kpl)
sijoitus/pisteet

3. 20p MATTSSONS FREYAS HILARY VON ANTHONY "Hilary"
omistaja Henrika & Kaisa Pelkonen
ohjaaja Kaisa Pelkonen

5. 15p FIN26061/08 BULLBENZ KOOI VEIKO GERI "Veiko"
omistaja Henrika & Kaisa Pelkonen
ohjaaja Kaisa Pelkonen



keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Bø i Telemark - part II

18.02.2016 torstaina lähdimme isännän ja Hilaryn kanssa talvilomalle Norjaan. Matka tehtiin perinteisesti Turusta Tukholmaan Vikin Gracella ja autolla Notoddeniin, Norjaan. Perjantai käytettiin ajamiseen Ruotsin halki ja matkalla nähtiin mm. Örebron Svampen.

Svampen
Notodden


Notoddenissa yövyimme Notodden hotellissa, kun siellä ei muita edes taida olla (koiraystävällisiä sellaisia). Hotelli oli kunnostettu sitten viime käyntimme 2013, mutta remontti oli pysähtynyt kylpyhuoneisiin, jotka olivat nyt kyllä uudet ja puhtaat. Vielä saisivat huoneetkin kunnostaa, niin voisi käydä vielä kolmannen kerran. Illalla kävimme syömässä uudessa ravintolassa torin laidalla (Eyde), mutta ei se mitää kummoista ollut (hampurilainen ja kanaa mielenkiintoisessa kastikkeessa).

20.02.2016 lauantaiksi oli ansaittu vapaapäivä, eli ei mitään ohjelmaa. Kävimme katsomassa vanhan Heddalin sauvakirkon 1200 -luvulta ja kaupasssa pienessä ostoskeskuksessa ja ruuaksi haimme Pizzabakerenin hyvät pizzat.





 21.02.2016 sunnuntaina oli näyttelypäivä Bo i Telemarkin Telemarkhallissa. Kooikereita oli ilmoitettu 7 kpl, 2 urosta ja 5 narttua. Tuomari oli tiukka ja vain valiouros (Arcanorums Inux Iamir) sai sa:n, nartuista ei yksikään. Hilarylle saaliiksi val-eri2. Hilary oli tuomarille liian valkoinen ja aivan liian iso. Jochen Eberhardt Saksasta on laittanut Veikon ROP:ksi kolme vuotta sitten eikä Veiko ollut silloin liian iso, vaan oikean kokoinen spanieli... tuomarinmieli muuttuu näköjään aikojen saatossa.


 22.02.2016 maanantaina aloitimme paluumatkan Karlstadin kautta ja yövyimme siellä. Illalla kävimme syömässä O'Learys jenkkiravintolassa. Good Morning Karlstad hotellissa oli Hilarylle oma iso peti ja kupit sekä kakkapusseja. Petiin olisi mahtunut kultainen noutaja tai kuusi kooikeria. Hilary valitsi kuitenkin nukkumapaikakseen meidän tyynyjen välissä olevan tyhjän tilan...


 23.02.2016 tiistaina ajoimme Uppsalaan katsomaan sikäläistä isoa tuomiokirkkoa ja Kustaa Vaasan hautaa. Komea kirkko ja kaunis miljöö. Tukholmassa tehtiin vielä perinteisiä ostoksia kuten filmjölkkiä jne. Kävimme Skansenilla lenkillä ja Helin&Voltairessa kahvilla ja katkarapuleivät nauttimassa. Laivalla kohti kotia.


Veiko puolestaa vietti talvilomaa ohjaajan kanssa ja käytti tilaisuutta hyväkseen ja nautti uudesta lumesta...







keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Tutkittu

Hilary kävi keskiviikkona 20.01.2016 Animagi Apexilla Malmilla virallisissa terveystutkimuksissa. Hoidettiin samalla kuntoon kaikki muut mahdolliset tutkimukset eli viralliset lonkkakuvat, kyynärnivel, polvet ja selkä.

Bonuksena otettiin vielä kaksi putkiloa verta Hollantiin lähetettäväksi vWd ja ENM tutkimuksia varten. Verinäytteet saatiin otettua rauhoituksen lopussa, joten Hilary oli siitä onnellisen tietämätön. Vanhempien puolelta Hilaryn pitäisi olla vapaa molemmista sairauksista, mutta tutkitaan nekin nyt kerran samalla.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulua


Joulun pyhät on vietetty herkutellen ja hyvästä seurasta nauttien. Jouluvalmistelut tein perinteistä poikkeavalla tavalla aloittamalla edellisenä pyhänä kuumeen ja flunssan. Ehkä se tuli sunnuntain joulusiivouksesta tai oli se jo oikeasti tuloillaan edellisellä viikolla. Maanantaista keskiviikkoon makasin sängyn/sohvan pohjalla ja niistin. Kävin jopa Diacorissa tiistaina ja lääkäri totesi minut nähdessään, että olisi tuon kuullut jo puhelimessakin ei olisi tänne asti tarvinnut tulla. Meillä ei siis siivottu sillä antaumuksella millä sitä nyt jaksankaan tehdä eikä juurikaan koristeita laitettu, mutta tuli se joulu kumminkin. Jouluaattoaamuna jätin myös haudoilla käynnit välistä ja yritin kotona laitella tavaroita paikoilleen. Onneksi muut lenkittivät koirat.

Julmust
Jouluiset Hilary & Veiko
Jukan nimikkoviski
Jameson

Aatoksi saimme kylään sekä isonsiskon puolisoineen että Lontoon pojan ja mummun sekä M-veljeni. Koirat olivat aivan kierroksilla, kun vieraita oli talon täydeltä ja pöydässä oli savustettua lohta, poroa sekä kinkkua, graavattua lohta unohtamatta.  M-veli toi itse aamulla savustamaansa lohta ja kylläpä oli hyvää! Perinteinen suklaablamassee eli suklaakermahyytelö oli tällä kertaa onnistunut ihan 10+ arvoisesti! Veiko tunnisti lahjakasasta ne koiratädin lähettämät herkkupaketit, eikä antanut muiden katsoa lahjakasaan ennen kuin herkut oli nostettu sivuun. Illalla maistettiin Irlannin tuliaisia ja Ruotsalaista limua eli julmustia. Jotkut jopa saunoivat.


Joulupäivä oli perheen kesken lepopäivä ja jokainen sai syödä mitä jääkaapista halusi ja milloin halusi.

Tapanina tuli lihaliemelle ja lihapiirakalle ja juustotangoille aterioimaan mummu ja jälkkäriksi otettiin hedelmäsalaattia. Tapanina kävin myös Haltialassa lenkillä ja lumesta ei ollut tietoakaan. Ensimmäinen lenkki tälle viikolle. Illalla oli satanut noin 1 cm lunta.



27.12.2015 sunnuntaina kävimme uudelleen Haltialassa ja kävelimme pitkin jäisiä peltoja. Koirat nauttivat ja taisi Veiko löytää myyränkin ja Hilary söi koko matkan pupun papanoita...






sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Veikolle RTK2 ja Hilary oli muuten pätevänä

Olin tänään oman seuran HSKH:n rally-tokokisoissa Racinel Areenalla. Veiko teki kelpo suorituksen ja piti nenän pois matosta eikä haistellut ollenkaan! Muutamat vinot suorituspaikat toki teki, mutta en halunnut korjata niitä, ettei hyvä vire kärsisi korjaamisesta. Veiko ottaa nokkiinsa jos sitä useasti korjaa, se hiipii, vire laskee ja nenä iskee mattoon kiinni. Yhdessä käännöksessä istui ylimääräisesti ja toisessa rintamasuunta kääntyi ja niistä molemmista -10, muutoin kaunista menoa ja 75/100. Pisteitä tärkeämpää on minulle se, että Veiko on kanssani radalla ilman ajatuksia muista hajuista tai häiriöistä, sillä ulkokisoissa Veikon vei radalta radan reunassa ollut agiputki, jolle joku onneton oli nostanut koipeaan...

tuomari: Pia Heikkinen

Hilary pääsi vuorostaan voi-luokan radalle. Yhdellä kyltillä käännyttiin eri aikaan ja rintamasuunta jäi vääräksi, pujottelussa ja seuraavalla kyltillä Hilary ajautui taakseni, kun nämä kyltit olisi pitänyt suorittaa oikealla ja vasen puoli veti puoleensa. Käytösruudussa Hilary ei malttanut olla hiljaa ja nousi kerran seisomaan, siitä sitten -10. Hienosti Hilary kuitenkin jaksoi ja hyvin osasi puolenvaihdot ja valkovuokot ja tulppaanin. Pisteitä kertyi VOI0 54/100. Hieno Hillopulla!


tuomari: Heikki Palosaari


lauantai 7. marraskuuta 2015

Arkista

Koiruuksilla on ollut normaalia arkista menoa viikottaisine treeneineen, vaikka blogia ei ollakaan niin aktiivisesti päivitetty. Ohjaaja viimeistelee päättötyötään AMK:sta (aikoo valmistua vielä tämän vuoden puolella) ja on saanut myös oman alan töitä syyskuulta alkaen, wau! Pitkät työmatkat syksyn puolella vaativat oman veronsa ja Veiko onkin ollut agin osalta kisatauolla, mutta palaa tositoimiin, kun opiskelut helpottavat.


Hilary aloitti 3. juoksut 1.10.2015 ja lokakuu olikin ns. juoksukuukausi. Ensimmäisen juoksuviikon koirat asuivat samassa taloudessa, mutta kaksi keskimmäistä juoksuviikkoa ohjaaja asui Hiekkaharjussa tuttunsa luona evakossa. Viimeisen juoksuviikon oltiin jo kotosalla, mutta vähän vielä lenkkeiltiin erikseen. Hilaryn saavuttua kotiin, oli Veiko tosi innoissaan. Ei kyllä jäänyt epäselväksi haluaako Hilary Veikon liehittelyä vaiko ei...

EI! Minua ei kuule kiinnosta!

Mä lepään nyt.
Hilary on käynyt sekä keppien- että kontaktien kanssa Leenan tehokursseja ja alun toivottomuuden jälkeen näyttää nyt tosi hyvältä. Näistä täytyy varmaan tehdä oma bloggauskin.