Veiko pääsi tuuraamaan Juha Oreniuksen valkkuryhmään, kun Hilary vielä palautteli matkaväsymystään.
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Veiko Akatemialla
Veiko pääsi tuuraamaan Juha Oreniuksen valkkuryhmään, kun Hilary vielä palautteli matkaväsymystään.
lauantai 17. kesäkuuta 2017
Lappeenranta SM2017
Hilarylle harmillisesti kepeiltä vitonen, muutoin puhdas rata hyvällä ajalla. Dave sai hienon nollan ja Matille ja Novalle ei tullut tällä kertaa muuta kuin paljon hyviä kisafiiliksiä ja kokemusta.
Meidän majoitus oli Lappeenrannassa Summerhotel KareliaPark. Ihan käypäinen majoitus tähän tarkoitukseen. Veiko toimi joukkueen bodyguardina.
| Matti & Pia, Nova & Paula, Dave & Petri, Hilary & Henrika |
| Finaaliin lähdettiin sijalta 15/69 !! |
![]() |
| Henrika & Hilary |
lauantai 10. kesäkuuta 2017
Team van Oranje
10.06.2017 lauantaina osallistuttiin Hilaryn kanssa Roturace tapahtumaan Hyvinkäällä, jossa muut kuin vinttikoirat pääsevät juoksemaan radalle vieheen perään. Kisataan rotujoukkuein ja meidän joukkueessa juoksivat Taavi, Iitu, Pimu ja Hilary.
Hilary lähti hienosti vieheen perään ja hetsaus toimi hyvin, kun se on jo agilitystä sille tuttua. Ensi vuonna ehdottomasti uudelleen. Meitä suosi aurinkoinen sää, jopa niin, että se häiritsi kuvaamista.

| Kaisa & Hilary, Tiina & Taavi, Taina & Pimu + Iitu |
![]() |
| Team van Oranje Hilary Taavi Pimu Iitu |
(c) kuvaus Merja Mäki
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
Kimppis
Kesän kimpparyhmästä lohkesi tuurauspaikka ja Veikokin pääsi aksaamaan. Spanielin ilme oli ihana, kun se radan jälkeen katselin ohjaajan perään! Hilary pääsi myös radalle ja hienoja pätkiä sielläkin.
Hilary pääsi Suomen Kooikerhondje ry:n joukkueeseen agilityn SM -kisoihin Lappeenrantaan 17.-18.6.2017. Hilary juoksee ja nauttii agilitystä yhdessä Matin, Daven ja Novan kanssa!
sunnuntai 28. toukokuuta 2017
Kolmosten eka nolla!
Hilary kisasi lauantaina 27.05.2017 Ylöjärvellä kaksi rataa, joista hyvä ja huono hyl. Pohja oli nurmea ja se oli sateen jälkeen aavistuksen liukas ja vähän ohjaajan jalka siinä lipesikin. Nilkka muistutti taas itseään. Hilary toimi radalla moitteetta eikä kuunnellut raviradan kuulutuksia, vaikka ne olivat kovin äänekkäitä.
Ohjaaja oli poikkeuksellisesti kisapaikalla yksin koiran kanssa ja koska radat olivat varsin lähekkäin ei ensimmäisen startin jäähdyttelyn jälkeen ehtinyt viedä koiraa autoon, joka oli kauempana raviradan parkissa. Ohjaaja kävi kysymässä ilmon kolmelta työntekijältä, jotka istuivat rivissä ja sillä hetkellä toimettomina, voisiko joku heistä ystävällisesti pitää koiraa, että pääsee itse rataantutustumiseen. Eivät voineet! Ensimmäisen kerran ikinä agikisoissa on kukaan kieltäytynyt pitämästä koiraa ja paikalle saapunut maksiohjaaja piti Hilarya, mutta arvatenkin ohjaajan rataantutustuminen jäi varsin puutteelliseksi.
Ärsytys ilmon työntekijöiden vastauksesta oli sen verran suuri, ettei tokalta radalta ollut odotettavissa mitään järkevää tulosta. Ekan radan vauhti oli ollut loistavaa ja Hillo oli täysillä mukana ja teki mitä piti, mitä nyt parit ylimääräiset putket, kun ohjaajan jalka lipesi, mutta koira ei siitä hämmentynyt, vaan jatkoi rataa oma-aloitteisesti eteenpäin!
28.05.2017 sunnuntaina menimme naapuriin I-HAH:n kisoihin Kivikkoon. Hilarylle uusi paikka ja erilainen kivituhkapohja mitä Ojangossa. Ekalta radalta putki/puomi erottelussa putki söi koiran, mutta näin tiukkaa u-putkea puomin ylösmenon kohdalla ei ole Hilary tainnut nähdä, täytyy siis harjoitella tätä lisää! Hyvä hylly!
Tokalle radalla ohjaajan päätä särki ja nilkka muistutteli, mutta ohjaaja halusi kuitenkin vielä kisata sen toisenkin startin. Onneksi kisasi, sillä agiradalta Hilary sai ekan kolmosten nollansa ja sijoitus 3/37! Jos tulokset ovat puolikuntoisella ja päänsärkyisellä ohjaajalla nämä, niin odottakaas, kun me ollaan iskussa...

| I-HAH oli järkännyt nenälle sopivan tuen... |
Tokalle radalla ohjaajan päätä särki ja nilkka muistutteli, mutta ohjaaja halusi kuitenkin vielä kisata sen toisenkin startin. Onneksi kisasi, sillä agiradalta Hilary sai ekan kolmosten nollansa ja sijoitus 3/37! Jos tulokset ovat puolikuntoisella ja päänsärkyisellä ohjaajalla nämä, niin odottakaas, kun me ollaan iskussa...
keskiviikko 24. toukokuuta 2017
lauantai 20. toukokuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)