sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

02. - 04.04.2010 Ruotsi Tukholma KV



Pitkänä perjantaina pakattiin Veiko taas autoon ja suunnattiin auton nokka kohti Turkua ja Tukholmaa. Ennen laivaan menoa ulkoilimme Turun linnan puistossa. AnneT. liittyi matkaseuraamme ja lähdimme kohti Silja Europaa ja Tukholman KV-näyttelyä. Laivalla saimme hytin 2.kannelta, pakkasimme tavarat ja Veikon hyttiin ja lähdimme syömään ja ostoksille. Kun palasimme hyttiin huomasimme, että hytissä oli valtava melu (jäät rytisivät!) ja marssimme laivan respaan. Valitettuamme kovasta metelistä (toiselle piti puhua huutamalla) saimme itsellemme hytin 5.kannelta. Tämä uusi hytti oli hiljainen kuin huopatossutehtaassa, vain hytin ilmastointi oli ehkä liiankin hyvä. Laitoimme herätyskellon soimaan tuntia ennen laivan tuloa klo 6.10 Tukholman satamaan.

Aamulla saatoimme ajaan läpi nukkuvan Tukhoman kohti Stockholsmässania, näyttelypaikkaa n. 13 km päässä satamasta. Pakkasta oli muutama aste ja kun ulkoilin Veikon kanssa ulkoiltiin messukeskuksen viereisessä puistossa säilyivät tassutkin puhtaana. Näyttelypaikka oli iso halli, kehiä melkein 40. Kehämme 34 opasteet olivat hieman hassut, kun kyltti kertoi kehän olevan 34 ja pöydässä luki toisen tuomarin nimi ja kehä 27. Reippaat sihteeriköt vaihtoivat kyltit ja kehä 34 asettautui paikoilleen. Tuomarimme Zorica Salijevic on ilmeisesti muuttanut Serbiasta Ruotsiin muutama vuosi sitten.

Kooikereita oli ilmoitettu 6, joista 2 oli narttupentua, 3 urosta ja 1 narttu. Narttupentunnut olivat ensin kehässä ja pentuja ihan selvästi jännitti olla näin kummallisessa paikassa. Veikon lisäksi oli ilmoitettu toinen avo-uros, joka ei ilmaantunutkaan paikalle. Valiouros Tollartrollets Apollon oli päivän rop ja sai cacibin ja Veikolle upeasti ökl1/1 ck pu2 sert r.cacib! Ainut narttu Mattssonssin Zally oli poissa. Koska Veiko täytti 2 vee jo viikko sitten saamamme Ruotsin sertti tietää sitä, että tullessaan Suomessa valioksi toivon mukaan myöhemmin kuluvan vuoden aikana, tulee Veikosta samalla myös Ruotsin muotovalio!



Annen ystävätär Siv tuli myös seuraamaan kehäämme. Kävimme vuoron perään ostoksilla ja Veikollakin on nyt aito ruotsalainen ankka/sorsa, kiva karvapallolelu ja muuta hyödyllistä mm. ilmahaka autoon. Söimme näyttelypaikalla hampurilaiset ja jäimme vielä seuraamaan osaa ryhmäkehistä. Lenkkeilimme vielä messuhallin läheisessä puistossa kaunissa kevätsäässä ennen kuin suuntasimme kohti satamaa. Navimme ohjasi meidät satamaan suoraan Tukhoman keskustan halki. Hyvä niin, sillä nyt on Veikokin nähnyt sitten kuninkaanlinnan. Pitäähän sitä tietää missä isä Peppen kotimaan kunkku asuu. Satamass käytin Veikoa vielä Scandic hotellin edessä puistikossa ja sitten vaan laivaan. Hyttimme olikin 5. kannella ja kamat + koira hyttiin ja syömään. Silja Galaxyn alkupala- ja jälkiruokapöydät pääruokineen tuli kokeiltua ja ne olivat oikein maittavia. Valitettavasti muutama jälkiruoka jäi maistamatta, kun ei enää millään mahtunut! Pitkä päivä teki tehtävänsä ja menimme hyttiin ja nostin jalat kohti kattoa ja Veiko makasi Annen vatsan päällä rapsuteltavana.

Pääsiäismaanantaina saavuimme Turkuun klo 7.10 ja menimme läheiselle Nesteelle aamukaffeella ja Veiko pääsi nostamaan koipeaan. Jari tuli Peterin kanssa suoraan aamuvuorosta hakemaan Annea ja muutamaan pientä ostoskassia :) Kiitos Anne mukavasta matkaseurasta, näitä reissuja teemme yhdessä vielä toivottavasti oikein monta! Hej på dig alla!

2 kommenttia: