lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kotkan poikii...

... ilman siipii...

Veiko kävi piipahtamassa Kotkan ruusu kv-näyttelyssä, jotta saimme näyttelytuntumaa ennen huomista Tanskaan lähtöä, vaikkei se meiltä erityisesti hukassa ole ollutkaan. Kotkan ruusussa järjestelyt toimivat hienosti ja buffassa oli pöydillä muovituopit, joissa oli tummanpunaisia ruusuja. Tuomareilla oli myös punaiset ruusut rintapielessään. Veikolla piti olla Gert Christensenin Tanskasta tuomaroimassa kehässä kanssakilpailijana Lacina, mutta eipä tullut paikalle. Veikolle tulos oli ERInomainen ROP + cacib. Emme jääneet odottelemaan ryhmäkehiä, kun oma kehä oli jo kymmeneltä aamulla ja piti vielä pakatakin ja pestä pyykkiä ennen huomista starttia Turusta Tukholmaan.

Henrika uurasti eilen ja tänään Agilityn SM-kisoissa Tikkurilassa. Buffassa sai siis asiantuntevaa tarjoilua ja hygienia-asiatkin olivat kunnossa :) Henrika tapasi myös kisoissa työskentelevät pikkuserkkunsa Laurin ja Eeron, jotka tekivät ansiokasta talkootyötä HSKH:n hyväksi. Henrika onnistui näkemään perjantaina useita kooikereita radalla ja minäkin näin Elviksen, Kiian ja Unton radalla, kun kävin illalla hakemassa työtekijän yöksi kotiin. Inkan Virpinkin kanssa ehdittiin vaihtaa muutama sananen. Pidämme peukkuja pystyssä huomiselle yksilökisaajille!

2 kommenttia: