perjantai 8. elokuuta 2014

World Dog Show in Helsinki 2014 (WDS)

07.08.2014 torstaina lähdin Helsinki-Vantaan lentokentälle koirien kanssa ottamaan vastaan Petra Bannachia, joka oli tulossa WDS 2014 näyttelyyn turistina. Petra majoittui matkansa ajan meillä ja muutamana yönä sai petikaverikseen myös Hilaryn. Torstaina teimme lyhyen kierroksen Helsingissä ja ruuaksi grillasin meille kanaa ja lisukkeeksi salaattia. Illalla teimme vielä iltalenkin yhdessä Petran kanssa ja hän näki vähän tätä Puistolaa myös lenkittäjän näkökulmasta.


08.08.2014 perjantaina oli WDS 2014 kooikereiden osalta ja olin ilmoittanut molemmat koirat. Veiko jäi kuitenkin kotiin, kun oli ollut keskiviikkona Ylvalla ja saanut kevyen rauhoituksen (dopingkarenssi 7 päivää). Isäntä vei meidät Messukeskukseen, kun parkkipaikkojen ajateltiin olevan kortilla. Olimme perillä jo 7.30 maissa ja hyvin jäimme purkupaikalle. Anne oli jo hallissa ja oli varannut häkkialueelta meillekin häkille tilaa. Petralla oli näyttelyssä paljon tuttuja ja hän tapasi useita tuttaviaan näiden kolmen näyttelypäivän aikana. Kooikereiden kehän ajan Petra oli toki tiiviisti meidän kehän laidalla. Hilary oli nyt liian iso tälle tanskansedälle, mutta ei se haittaa, kun se meistä on niin sopiva :) Arvostelun voi lukea Hilaryn sivuilta. Esitimme myös Mattssons kennelin kasvattajaryhmän, kun paikalla oli 3 koiraa, mutta emme sijoittuneet kun koirat olivat niin erilaisia.

Jäimme Petran, Yvonnen ja Pian kanssa kahville ja tämän jälkeen pyysin isäntää noutamaan minut ja Hilaryn kotiin. Palasin näyttelypaikalle katsomaan ryhmäkehät. Ryhmien jälkeen lähdin Petran kanssa Airport Cumulus hotellin Huviretki -ravintolaan kooikerillalliselle. Paikalla oli Ann Knoop-Siderius ja Lucinda Knoop, Petra Bannach, Annet Hirvonen ja Trygg, Aila Murto ja allekirjoittanut. Juttelimme kooikereista ja aika vierähti. Ann antoi meille USA:n kooikerkalenterin.


09.08.2014 lauantaina vein Petran Messukeskukseen ja teimme päivällä kauppareissut ja perinteistä viikonloppuhommia eli pyykinpesua. Menin takaisin näyttelypaikalle katsomaan ryhmät ja tein vähän ostoksiakin. Ohjaaja oli talkoilemassa hallissa 4-5 hallivastaavana ja oli vähän näyttelypaikalle tuoduista pennuista tullut sanomista.



10.08.2014 sunnuntaina Petra sai jälleen kyydin näyttelypaikalle ja minä ja ohjaaja tulimme taas iltapäivästä perästä samaan paikkaan. Katsoin itse sunnuntain ryhmät ja BIS -kehän ja oli hyvin järjestetty tämä show. Ohjaajalla pientä hommaa autoon jätettyjen bassettien kanssa, mutta koirat voinevat tällä hetkellä hyvin. Ainoastaan vuokra-auto sai luvalla vähän osumia.



11.08.2014 maanantaina teimme päivämatkan Tallinnaan. Petra ei ollut aiemmin käynyt Tallinnassa ja nyt näki meidän suomalaisten vetävän pieniä kärryjään tyhjinä sinne ja täysinä takaisin. Petran mielestä suomalaiset voisivat olla viisaampia, kun monella oli vain yksi kärry, kun kuitenkin voisi vetää samalla kahta kärryä, saisi kerralla tuotua enempi! Tallinnassa oli sää mitä mainioin, aurinkoa mitä olikin tarjolla koko Petran vierailun ajan runsain mitoin. Sateet täällä Helsingissä alkoivatkin vasta Petran lähdettyä.



12.08.2014 tiistaina ehdimme vielä ennen lentokentälle menoa käydä ostoksilla. Petra löysi vihdoin itselleen oranssin käsilaukun, mitä olimme etsineet mm. Tallinnasta. Oli tosi mukavaa saada Petra meille koko näyttelyn ajaksi, opin itsekin niin paljon taas uutta sekä kooikereista että tuomaroinnista, että kaikesta muustakin. Molemmat koirat tykkäsivät paljon Petrasta ja Hilary meni illalla nukkumaan Petran sänkyyn.

Saimme Petralta tuliaiseksi saksalaisia ruokia mm. salamia, juustoja, makkaroita, keksejä, hilloa yms. ja koirat saivat pussillisen herkkuja ja uudet hienot kooikerkaulapannat. Ne ovat kyllä ihan superhienot! Itse pidän kovasti erilaisista herkuista ja onkin tosi kivaa saada maistaa erilaisia saksalaisia herkkuja. Pidän niistä enemmän, kuin mistään koristelautasista tms. Itse annoin Petralle kotiin vietäväksi Koiruuksien kooiker -rintaneulan.

Hilary - Petra - Veiko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti