lauantai 29. elokuuta 2015

We are back in business. Agilitybusiness



Onneksi on ohjaajan äiti aika yllytyshullu, kun ohjaaja ehdottaa kisaamista Pohjanmaalla. Veiko päätti 7 kuukauden kisatauon ja puolen vuoden treenitauon Lapuan agikisoihin.



Lapualla emme ole koskaan aiemmin kisanneet, mutta kenttä näytti meille sopivalta ja jossain haluttiin käydä starttaamassa ennen ensi viikonlopun piirimestiksiä.

Koko päivän tuomarina oli Marjo Heino ja kaikki luokat käytiin peräkkäin, alkaen ykkösistä. Kolmoset kisasivat mini-medi-maksi ja rata kerrallaan. Kisoissa oli vallan leppoisa tunnelma ja mikä parasta oli se, että kisaajat odottivat vuoroaan aidan ulkopuolelle eli aidattujen kenttien sisäpuolella oli käytännössä aina vain se kisaava koira tai 1-2 katsojaa koirien kanssa, muut odottivat vuoroaan ulkopuolella. Ja sehän meille sopi mitä parhaiten. Ohjaaja piti siitä, että kenttä oli turvallinen ja kontaktitkin olivat uudehkot.



Kisa-alue oli raviradan päädyssä oleva kenttä ja raviradan parkkipaikka oli iso ja kävelymaastot olivat hyvät. Jäähdyttely- ja palauttelulenkeillä sai kävellä ihan rauhassa, ei ollut irtoilevia bordercollieita ja se näkyi myös koirissa. Veiko oli todella rauhallinen kisapäivän ajan (paitsi ennen radalle menoa...) sillä muita koiria ei tarvinnut varoa.

Jos jonkun miinuksen keksin, niin se oli kyllä se ajomatka, mutta onneksi meillä on puolenvälin krouvi aina Pirkkalassa, kun isosisko on muuttanut Tampereelta sinne rivariin.

Agiradalla Veiko oli hyvin kuulolla ja ohjaajakin jaksoi juosta. Siisti nollatulos ja aikakin oli hyvä, melkein 5 sekuntia seuraavaan koiraan eroa. Agilitytauko oli ohitse, voittonollalla, ei huonosti!

  



Hyppäri oli myös jouheva ja mielestäni jopa parempi ohjauksellisesti, kuin agilityrata. Tämänkin radan Veiko voitti ja nyt tuli kauden ensimmäinen tuplanollakin plakkariin. Kummallakin radalla oli kolmosluokista (mini-medi-maksi) vain yksi bordercollie kummallakin radalla nopeampi kuin Veiko!

Ei yhtään pöllömpi paluu agilityn pariin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti