torstai 23. kesäkuuta 2016

Tehis 2016-2017



Henrika ja Hilary on valitttu kaudelle 2016 - 2017 HSKH:n tehoryhmään. Veiko ja Henrika olivat HSKH:n tehoryhmässä vuosina 2011 - 2015.

Agilityn tehoryhmä kaudelle 2016-2017

23.6.2016

HSKH:n tehoryhmä toimintaa jatketaan myös kaudella 2016-2017. Tehoryhmää jatketaan päävalmentajamallilla ja täksi kaudeksi päävalmentajaksi on valittu seuran ulkopuolinen Mari Mäkelä. Tämän lisäksi tehoryhmää kouluttaa myös seuran kaksi omaa kouluttajaa, Iina Leppänen ja Jonna Kannisto.


Koirakot valikoituvat haastatteluiden sekä kahden videon perusteella, joista toinen oli työryhmän päättämä rata ja toinen mahdollisimman lähellä hakuaikaa ollut kisarata. Tehis treenaa tiistaisin 18-22 ja treenejä on per ryhmä joka toinen viikko.

HSKH:n hallitus on vahvistanut tehis-työryhmän esityksen tulevan Agility tehoryhmän kokoonpanosta kaudella 2016-2017.

Tehoryhmä on tarkoitettu nuorille ja potentiaalisille koirakoille, jotka ovat valmiita panostamaan ja sitoutumaan kokonaisvaltaiseen lajiharjoitteluun ja joilla on tulevaisuudessa potentiaalia kehittyä lajin huipulle.

Kaudella 2016-2017 tehoryhmässä treenaa seuraavat koirakot:
Parillisina viikkoina treenaa:

Laura Nissinen ja Kärtty
Lotta Kortteinen ja Rytmi
Marika Asikainen ja Kauno
Minna Mynttinen ja Sisu
Mia Salminen ja Aapo


Henrika Pelkonen ja Hilary
Anniina Salo ja Svante
Aulikki Korhonen ja Aku
Sara Malinen ja Iisi

Parittomina viikkoina treenaa:

Jenni Sohlberg ja Riemu
Minna Vahlström ja Stella
Niina Murisoja ja Lily
Emilia Aho ja Sinna

Sari Westerlund ja Nada
Anni Aaltonen ja Jake
Meri Alku ja Hoppu
Eiri Suopanki ja Fanni

Onnittelut kaikille tehoryhmään valituille ja HSKH:n agijaos toivottelee kaikille hyviä ja antoisia treenejä!

2 kommenttia: