sunnuntai 22. tammikuuta 2017

HSKH tammikisat


22.01.2017 sunnuntaina Veiko starttasi HSKH:n kisoissa kolmosluokasta takaisin kakkosiin laskettuna ensimmäiset kakkosluokan kisansa sitten vuoden 2010. Veiko täyttää maaliskuussa jo 9 vuotta ja tavoitteellinen menestyminen MM -karsinnoissa tai maajoukkueessa ei mieletäni kuulu enää tämän ikäiselle koiralle, varsinkin sellaiselle, joka tekee kaikki aina 120% lasissa eikä säästele yhtään. EO -joukkueeseenkaan pääseminen vaatisi rankingin nostoa ja suurempia kisamääriä mitä Veikon kanssa on enää tarpeellista tehdä. Veiko on saavuttanut tittelinsä agilityn saralla ja on sekä agility- että hyppyvalio. Arvostan ehjää koiraa ja kotona mukavasti kotiväkeen suhtautuvaa enempi.


Veiko saa nauttia näillä kisareissullaan ohjaajan jakamattomasta huomiosta ja kisaamisesta vähän helpommin radoin ja matalammin hyppykorkeuksin. Ja kyllä se nauttikin! Ekalta radalta nollavoitto ja hyppäriltä Sannan ja Sumpin jälkeen kakkospaikalle. Ei yhtään hullummin pappakoiralta. Eikä muuten ryppyillyt kotonakaan seuraavina päivinä Hilarylle, jes!

Hilary starttasi myös kakkoset ja tuloksena kaksi hyllyä. Ekalla radalla jatkoi putkesta suoraan hypylle, kun ohjaaja ei kutsunut putkesta kepeille, tokalla radalla hyppäsi renkaan sivusta ja ohjaaja uusi ja poistui radalta.

Henrika & Sanna

Hilary sai startata kolmannen radan Lehtosen Sannan kanssa ja hienosti ottivat aginollan luvan keran ja sijoituskin oli 3/16. Hilary ei ole koskaan kisannut eikä treenannut Sannan kanssa, mutta kokenut ohjaaja oli Hilaryn mielestä turvallinen ja ääntäkin löytyi radalle alun mietinnän jälkeen. Kokenut ohjaaja vei Hilarya hienosti radalla ja Hilary sai itsetunnon kohotusta ja hyvän kisakokemuksen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti