lauantai 25. helmikuuta 2017

TopTeam day 1/2

24.02.2017 perjantaina lähdimme ohjaajan ja koirien kanssa TopTeam viikonloppuun Tampereelle ja nautimme samalla täydellisestä naisten viikonlopusta Pirkkalan viiden tähden hotellissa. Isosisko loihti aamuisin pöytään brunssin mm. tuorepuristettua appelsiiniporkkanamehua, smoothien, herkullista kahvia ja leipää. Nams!




Koirat ottivat rennosti ja nauttivat isosta pehmeästä sohvasta. Hilaryn lempipaikka oli sohvan nurkan tyynykasa.

25.02.2017 lauantaina ohjaaja oli TopTeamin luennolla aamupäivän, saapui lounaalle Pirkkalaan ja lähti Hilaryn kanssa Sport Dog Parkkiin treeneihin. Tällä välin isosisko leipoi minttusuklaaraakakakun, baageleita ja banaanileipää iltapalaksi. Ehdimme myös käydä Partolassa kaupassa ja löysimme Motmot:sta myös koirille uusia treenipalloja.

Itse menin seuraamaan päivän viimeiset treenit Villen kanssa. Ihan koko treeniä en kuvannut, kun Senni huomasi meidän treenikassin päällä hiiren, itsekin huomasin silmäkulmasta jotain liikettä, mutta luulin nähneeni harhoja... Koska ohjaaja ei tunnetusti pitäisi hiiriylläristä, päätin tyhjentää kassin siihen paikkaan ja varmistaa, että emme saa ylimääräisiä matkustajia mukaan ja kuvaaminen jäi. Ei tullut ylläreitä.



Illaksi oli varattuna ohjaajan syntymäpäiväyllätys eli se raakasuklaakakku herkkuineen ja gluteenittomat baagelit kylmäsavulohella ja gluteenitonta banaalileipää. Omnomnom!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti