perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kaksi hammasta köyhempää

Veiko oli aamulla Anidentissa hammaslääkärissä ja siltä oli siellä poistettu kaksi hammasta, joista toinen oli vaihtanut värinsä vaalean liilaksi eli hammas oli kuollut ja tulehduspesäkkeenä suussa. Toinen poistettu hammas oli pieni välihammas ja yhden alakulmurin luota poistettiin myös ikenen liikakasvua. Myös yksi takahampaan lohkeama paikattiin.


Samalla tutkittiin rauhoituksessa myös korvat (ok), eturauhanen (ok), pissanäytteet (ok) ja perusverikokeet (ok). Rauhoitukseen tarvittiin kaksi annosta rauhoitetta, kun ensimmäisen rauhoitteen jälkeen hoitajan tullessa jo noutamaan koiraa, se murisi voimakkaasti ja nousi istumaan. Veiko rähjäsi jo saadessaan sen rauhoitteen, sillä se kirveli. Se ei nykyään arvosta ollenkaan mitään tutkimista ja piikkejä vielä vähemmän.

Herättäminen tehtiinkin sitten niin, että ensin poistetttiin kanyyli ja vasta sitten sai rauhoitetta kaksi annosta. Noin puolessa tunnissa Veiko olikin jaloillaan ja valmis lähtemään kotiin.

Kotona Veiko nukkui ja selkeästi pää oli vielä aineista sekaisin, kun murisi sekä isolle veljelle että ohjaajalle, kun nämä tulivat töistä. Sitten kun tunnisti keitä he olivat, olivat he ihan ok. Illan aikana tehtiin muutamia pieniä pissalenkkejä ja vähän Veiko piippaili. Kuuden jälkeen sai pehmeäksi turvotettua nappulaansa tölkkiruuan kera. Suuta ja poistettujen hampaiden kohtia pitää huuhdella 1-2 kertaa päivässä ja senkin onnistuimme tekemään illalla.


Lauantaina aamusta alkaen tulee 7 päivän Rimadyl -kuuri. Eipä tarvitse huolehtia mitä lomarahoillaan tekisi, tästä lystistä piti maksaa melkein 1700 euroa. Kyllä sitä tahtomattaankin jäi miettimään miten, missä ja miten paljon koiraa kannattaa hoitaa, varsinkin, kun hoitaminen tuottaa sille nykyään niin suurta huolta ja ahdistusta. Veikoa ei halua sen eläinlääkärikammon takia hoidattaa ihan missä tahansa vaan pyrimme aina minimoimaan kaiken turhan kopeloinnin, koska Veiko ahdistuu siitä. Veiko on yhden koiran elämän ajan käynyt kyllä onnettomuuksien takia liian paljon lääkärissä eikä se rotikkakolarin jättämistä tramumoista ehkä koskaan tule palautumaan kokonaan. Päivän hoitavan eläinlääkärin mukaan näitä flashback kuvia taisi tulla Veikolle tänäänkin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti