sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Agirotu 2013

Agirotu 2013 kisattiin tänä vuonna Tampereen kupeessa Ylöjärvellä, Teivon raviradalla. Veiko hoiti samalla matkalla myös sosiaalisia suhteitaan ja kävi kylässä myös Tampereen residenssissä. Ohjaajan kesätöiden takia emme osallistuneet perjantain iltakisoihin. Onneksi, sillä sään herrat eivät olleet ollenkaan tapahtumalle suosiollisia vaan taivas vihmoi vettä ja ukkosti koko perjantai illan.

06.07.2013 lauantaina saavuimme vielä poutapilviseen Teivoon ajoissa, sillä jonot ovat tunnetusti melko pitkiä. Nyt pääsimme aika juoheasti sisään, perjantaina olikin ollut eri fiilikset jonottajilla...

Veikolle oli lauantaille suunniteltu kaksi rataa, mutta kenttien avaruus ja kontaktien pitämättömyys sai ohjaajan päiväjn aikana toisiin aatoksiin. Aamun ensimmäiseltä radalta tuli rimasta vitonen, muutoine passeli rata vaikka kontakteissa ei ollutkaan kehumista. Nopealla nollaradalla olisi päässyt avo SM-finaaliin.

Illalla ohjaaja, siskonsa ja veljensä kera olivat viettämässä siskon miehen diplomi-insinöörin (+ joukon muita) valmistujaisia Tampereen soutustadionilla. Onneksi pätkiskakkua saatiin myös Teivoon toimitettuna sunnuntaina...




07.07.2013 sunnuntai olikin sitten perinteisempää Agirotua, hellettä ja joukkuekisat. Veiko kisasi joukkuessa Bullbenz ja Kotivävy eli tutummin Veiko, Inka, Peter-kotivävy ja Olli. Joukkue teki nopeimman nollaradan ja sijoittui tiukassa kisassa toiseksi. Hienoa, että joukkueen kaikki koirat tekivät nollat! Nopein oli vitosen tehnyt shelttijoukkue.

(c) Tytti Käyhkö





Jotenkin palkinnot olivat kovin vaisut, vain pelkkä pokaali... Myös kisapaikan kaupustelijat olivat ihan peruskauraa, ei mitää ylläriä tai ihania tarjouksia. Lisää agirotukuvia on täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti