lauantai 24. elokuuta 2013

FI AVA-H

Veikolta leikattiin huhtikuun lopussa talipatti ja siitä seurasi kuukauden karenssi agikisoihin. Olimme ilmoittaneet Veikon JANKK:n Janakkalaan vapun jälkeisiin kisoihin, mutta karenssin takia emme päässeetkään sinne. Onneksi JANKK suostui siirtämään lahjakortit sellaisenaan seuraaviin kisoihin tänne elokuulle. Olisi muuten mennyt melkein 40 euroa kankkulan kaivoon.

Hilary pääsi ensimmäistä kertaa mukaan kisamatkalle ja oli helppo kisamaskotti. Vuorotellen lenkitimme koiria, Henrika oli enempi Veikon kanssa, kun kerran aikoi yhdessä kisatakin ja Veiko sai Henrikan jakamattoman huomion. Hilary ihmetteli hetken kuulutuksia, tapasi useita ihania ihmisiä, erilaisia koiria, vauvakeinun...

Ensimmäinen rata olikin hyppäri, yleensä agiradata on aina ensimmäisenä. Veiko starttasi medien ensimmäisenä ja hienosti meni! Veiko piti johtoasemansa alusta loppuun eikä tainnut montaa nollaa tulla muutenkaan. Veiko sai tämän voittonsa myötä kolmannen SERT-H:n ja se tiesi sitä, että Veikosta tuli kolmen viikon sisään myös FI AVA-H ! Minna Räsänen oli tuomaroimassa myös Purinalla kolme viikkoa sitten ja naureskeli palkintojen jaossa, että hän muuten valioitti tämän koiran Purinalla pari viikkoa sitten. Hauskaa, kun kerran muisti! Hilary tuurasi Veikoa ensimmäisessä palkintojenjaossa ja hyvin tuurasi. Tuomari totesikin Hilarylle, että tänne sitä pitää sitten muistaa aina tulla, ei tuonne alemmille rappusille 2 ja 3. Toivottavasti Hilary kuunteli tarkasti.




Toiselle radalle mennessä oli lämpökin jo noussut ja oli suorastaan kuumaa, vaikka Janakkalan hiekkakuopassa usein onkin tosi lämmintä. Agilityradalla oli Veikolle ilmestynyt puomi kahteen otteeseen vaikka se radalla kuului suorittaa vain kerran. Muuten mallikasta menoa. Radalta siis HYL.

Kolmas agirata oli kanssa melko kinkkinen eikä tässäkään nollilla juhlittu. Veiko teki pohja-ajan heti kärkeen ja voitti tämänkin radan. Ei yhtään pöllömpi päivä Janakkalassa!

Kotimatkalla ajoimme Keravan kanaravintolan kautta kotiin. Se on siitä mukava, että sinne saa ottaa koirat mukaan ja näin myös me teimme, kun emme halunneet jättää koiria kuumaan autoon. Söimme kuumalla terassilla dippikanat ja Veikolla oli sonninsuti eväänä ja Hilaryllä pala possunkorvaa. Hilary tosin piti enemmän terassin laatoituksen välissä olevasta mullasta.

Huh, miten hieno agikoira Veiko on! Kolmessa viikossa sekä FI AVA että FI AVA-H !! Mieletöntä!

C-hyppyrata

B-agilityrata

A-agilityrata

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti