lauantai 14. maaliskuuta 2015

RTK1 x 2 ja Hilary voittaa!



Lähdin Loimaalle rallyt-tokokisoihin tekemään järkevää tulosta molempien koirien kanssa ja jos tulos tulisi, tietäisi se molemmille koirille nousua AVO -luokkaan. Olin ilmoittanut koirat jo tammikuun kisaan, mutta Hilary aloitti toiset juoksunsa torstaina, kun kisa oli lauantaina eli ne menivät meiltä sivu suun. Onneksi Loimaalla oltiin niin joustavia, että saimme siirtää paikat maaliskuun kisaan.



Veiko aloitti kisan ollen ensimmäinen koirakko radalla. Halli oli todella erilainen siitä mihin olemme tottuneet ja olin ottanut mukaan myös yhden kevythäkin, joten saatoin tuoda Veikon kolmanteen kerrokseen jo hyvissä ajoin. Hilary odotti tämän aikaa autossa. Loimaan Kennelkerhon tila on teollisuushallin kolmannessa kerroksessa ja rapuset jouduttiin kukemaan ylös ja se sujui molemmilta tosi hyvin. Hilary ei ole vastaavassa ympäristössä ollut koskaan, mutta ei se sitä yhtään haitannut, päinvastoin.



Veiko teki hienoa rataa, mutta yhdessä käännöksessä Veiko ehti ennakoida ja istahti ja siitä -10. Yksi hihnan kiristyminen -1 taisi olla myös. Veikon tulos oli hieno 89/100 ja RTK1. Ensimmäinen koulari plakkarissa!




Hilary oli ensimmäisen alokasluokan erän lopussa ja ehdin Veikon radan jälkeen käydä vaihtamassa koirat ja tulla Hilaryn kanssa yläkertaan odottelemaan omaan vuoroani. Hilary odotti jopa hiljaa häkissä, edistystä! Hilary oli hienosti mukana vaikka oli tosi outo halli ja teki muutamaa nuuhkaisua lukuunottamatta puhtaan radan. Hilaryn tulos oli 99/100 RTK1 ja 1/40 eli Hillopulla voitti koko kisan! Hilaryn voittoa emme vielä tienneet oman ryhmämme jälkeen, kun ekan ryhmän kolme parasta jäi odottamaan koko luokan palkintojen jakoa. Toisesta ryhmästä taisi tulla ne muut palkittavat koirat, parson ja mudi, jos muistan oikein.

Eli ei ollut hukkareissu! Kahden tunnin ajomatka kumpaankin suuntaan sujui hyvin. Illalla pääsin saunaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti