sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tallinna Winner 2015

11.04.2015 lauantaina Hilary ja minä lähdimme Tallinnaan yhden yön matkalle Johannan ja Robinin kanssa. Lähdimme matkaan Tallink Starilla klo13.30. Laivasta pääsimme aika nopeasti ja ajoimme hotellille (Go Hotel Shnelli). Veimme tavarat huoneisiin ja lähdimme kävelemään läheiseen puistoon koirien kanssa ja teimme myös pienen kävelylenkin Tallinnan vanhassa kaupungissa.

Robin ja Hilary keväisessä Tallinnassa

Veimme koirat huoneisiin ja kävimme viereisessä Selver -ruokakaupassa ja menimme hotellin ravintolaan syömään. Kolmen ruokalajin ja ruokajuoman ateriasta sai maksaa vain 19 euroa. Joku ravintolassa juoksennellut pikkupoika kävi vanhemmilleen valittamassa melusta huoneissa, mutta meidän palatessamme omaan kerrokseen oli siellä aivan hiljaista. Hotellissa yöpyi samaan aikaan pari bussillista futiksenpelaajia, jotka myös pitivät kiitettävästi ääntä.

Illalla teimme vielä pienen lenkin puistossa ja Hilary ja Robin juoksivat ympyrää hihnoissaan meidän ympäri. Tassut oli tämän jälkeen ihan pakko pestä...

12.04.2015 sunnuntaina lenkitimme koirat, kävimme aamupalalla ja olimme Saku Suurhallissa näyttelypaikalla kymmeneksi. Kehä oli vähän jälkeen 12. Robin oli ensimmäisenä Ukrainalaisen Sergii Slukinin kehässä ja sai eri2 sert pu2, veteraani Rasmus rop ja rop-vet. Hilary oli hienosti vsp ja sai cacibin ja TLNV-15 tittelin. Viron aikuisten serttiä Hilary ei vielä voinut ottaa vastaan, kun on Viron junnuvalio ja ei ole vielä 2 vuotta mittarissa. Kävimme tekemässä vähän ostoksia ja söimme Mc Donaldsissa ja satamassa vielä juomatäydennykset mukaan autoon. Iltalaivalla tultiin kotiin ja vähän jälkeen 22 olimme kotona. Veiko oli innoissaan, kun Hilary tuli. Veiko kävi omassa auton häkissään tarkistamassa, kuka ihme oli siellä oikein asunut.


Hilary VSP CACIB TLNV-15

Hilary ja Robin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti