sunnuntai 16. syyskuuta 2012

VAU takiaisia!

11.09.2012 tiistaina oli Huipputehiksen treenit ja koutsina Sari Vähäniitty. Hienoa menoa ja pientä säätöä vielä... Treenien jälkeen jäi Hensku Sannan apukouluttajaksi ja kotiin päästiin kymmenen maissa.

12.09.2012 keskiviikkona oli Tehis Cupin toinen osakilpailu, jonka alkuosa oli silkkaa sadetta. Onneksi sade taukosi ja loppuilta sujui sään puolesta mukavammin. Väkeä oli yllättävän paljon, johtuiko kenties siitä, että möllirata oli hyppärinä. Pientä sanomista tuli jälkikäteen muurin korkeudesta.

13.09.2012 torstaina Sannan treeneissä joutui pyörityksen ja takaaleikkauksen uhriksi. Veiko aloitti treenit ja lähdimme jo muiden vielä treenatessa kotiin, kun edelliset illat olivat venyneet sen verran myöhään että oli jo koti- ja kouluhommiakin rästissä. Veikossa oli vauhtia, mutta ohjaaja ei ollut tyytyväinen omaan ohjaukseensa.

15.09.2012 lauantaina olin Veikon kanssa yhden lenkin Haltialassa ja pellon reunoja kävelemässä. Muut ulkoilija olivat onneksi olleet jo aikaisemmin ja saimme melkein yksin mennä pellonreunaa pitkin. Veiko nuuskutteli innoissaan ja meni pitkin heinikoita ja sen kyllä huomasi. Keräsimme koko matkalta sellaisen satsin takiaisia, etten ole aikoihin nähnyt. Jostain syystä takiaiset olivat myös tahmeita ja ne takertuivat myös omiin sormiin. Ilmakos kukaan muu ei ollut pellonreunalla, kuin me! Loppumatkaa mentiin peltoa ja metsänreunaa ja siellä ei onneksi ollut takiaisia. Kotona vietin pitkän tovin irrotellen takiaisen jämiä Veikon mahan alta.

Viikonlopun Hensku vietti (la + su) Nastolassa Villähteen Agilityurheilijoiden järjestämällä koulutusohjaajakurssilla. Kurssi kouluttajana oli Johanna Nyberg. Kurssilla oli toinenkin kokuluttajaksi aikova HSKH:lainen. Nyt vaan lisää kouluttamaan ja opiskelemaan seuraavaa jaksoa varten. Kurssin anti ei ollut ihan niin vau, kuin mitä uusimman Koiramme-lehden nuorisopalstan jutussa oli jollekin kurssi ollut...

16.09.2012 sunnuntaina käytin Veikon Hyvinkäällä Onnenkoirassa uimassa ja uusi pieni oranssi kelluva noutokapula (Murren Murkiasta) oli mukana. Veiko ui koko puoli tuntia ja oli tosi innoissaan! Alkuun meinasi tulla hätä, kun en heittänytkään kapulaa veteen ja Veiko luuli sitä etsivänsä... no, kapula tiputettiin lähemmäs ylösnousuramppia ja uinti saattoi jatkua. Jostain syystä Veiko on sitä mieltä, että uidessa pitää nykyää noutaa oranssia kapulaa, ei palloa tai muuta lelua. Pallo on taas agissa ihan ehdoton. Veikosta on tullut siis välineurhelija :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

HSKP joukkuepiirinmestaruus 3. ja yksi nolla lisää

Aurinkoisessa syksyisessä säässä pääsimme osallistumaan Helsingin Seudun Kennelpiirin agilityn piirinmestaruuskisoihin, jotka järjesti Cockerspanielit ry Purinalla. Tulos piti saada molemmilta radoilta, jotta olisi ollut edes sijoilla piirM-yksilökisassa.

Ensimmäisen hyppyradan tuomaroi Ritva Herrala. Veikolle hyvästä ohjauksesta huolimatta hylly, kun putken väärä pää vein koiran mennessään. Ennenkin on käynyt niin, että nimenomaan putkien väärät päät ovat syöneet kooikereita...


Agilityradan tuomaroi Heidi Viitaniemi ja tältä radalta Veikolle hieno nollatulos ja sijoitus 5/35.


Henrika & Veiko olivat mukana HSKH:n medien joukkuessa, jossa kisasivat Veikon lisäksi myös espves Romeo & Elina, koohon Lily & Satu ja espves Sera ja Sanna. Veikolle joukkueradalta harmittava hylly, kun rytmitys meni kepeillä sekaisin. Eikä ole koskaan ennen vastavaa ollutkaan, mutta kaikkea pitää kokeilla kerran, vai miten se menikään... Onneksi Sera ja Lily tekivät nollat ja Romeo 15 vp., jolla joukkue selvisi joukkuekisan kolmanneksi. Ensimmäisen sijan vei HAU:n joukkue, toinen oli I-HAH:n joukkue, jossa Mizy piti koohojen mainetta yllä! Joukkuekisan palkintopallilla siis kolme koohoa!



HSKH:n minit olivat tänään huippuvireessä! Bichon Säde otti yksilöpiirinmestaruuden ja käävil Nelli oli kolmas. Joukkuekisan voiton vei mineissä HSKH! Onnea Säde, Sasha, Nelli & Amelie!

Maksit ovat jo olleet kisaamassa, mutta niiden sijoituksista ei vielä havaintoa...

lauantai 8. syyskuuta 2012

Jep, arki on alkanut!

Sunnuntain Tervakosken pyörittelyn jälkeen on Veikon ja muun perheen harrastukset syksyn osalta taas käynnistetty.

Tiistaina 28.8.2012 olivat ensimmäiset HSKH:n tehoryhmän 'huipputehis' treenit. Nämä treenit vedettiin ilman ulkopuolista kouluttajaa, kun vajaassa viikossa ei tiistaita saatu sopimaan kenenkään kouluttajan kalenteriin. Henrika oli löytänyt Agirodun minien agiradan a'la Lee Gibson, jota sitten yhdessä tuumin tehtiin. Mielenkiintoisin kohta oli ehkä radan ihan lopussa pituudelle kääntyminen ihan toiseen suuntaan mitä alunperin olisi olettanut. Hensku vielä jatkoi Sannan apuna pentujen/nuorten agitreeneissä ja kotona oltiin klo 22.

Torstaina 30.8.2012 Hensku ja Veiko menivät Sannan treeneihin, jossa alun pyörityksen jälkeen radalle vaihdettiin lisää ansaesteitä. Hyvin selvittiin.

Sunnuntaina 2.9.2012 Hensku ja Veiko kisasivat Purinalla ulkomaan elävien radoilla. Kroatialainen Zeljko Gora ja itavaltalainen Hans Fritz olivat tehneet meikäläisittäin haastavat radat sekä profiilien että ihanneaikojensa puolesta. Hyviä kohtia molemmilla radoilla, mutta ei siis tuloksia tällä kertaa.

Maanantaina 3.9.2012 kisattiin kaatosateisessa Ojangossa Tehis Cupin 1. osakilpailu, tuomareina kisaavilla Sanna Lehtonen ja mölleillä Matti Levanto. Alun kaatosateesta huolimatta loppuilta voitiin viettää märässä mutta sateettomassa Ojangossa. Onneksi isäntä lenkitti illalla Veikon.

Torstaina 6.9.2012 Sanna oli kurssilla ja sijaisena oli Sari ja tehtiin oikein mukavaa ykkösluokan vauhtirataa. Veikolla oli hyvä draivi päällä koko ajan ja rata selvittiin virheittä, kontakteista halusi Hensku palkata erikseen. Puomia hetsattiin erikseen. Näitä vauhtitreenejä pitäisi muistaa itsekin tehdä lisää!

Lauantaina 8.9.2012 kävimme omissa 15 min treeneissä Ojangossa ja vauhtia, puomia sekä putki-A erottelua tuli tehtyä. Jäähdyttely tehtiin Puistolassa, kun Ojangossa meinasi tulla kaatosade niskaan. Ivo ja Alfin olivat treenaamassa.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Elämää, ei sen enempää...

... on kaikki tää, koita ymmärtää!

Enivei, viimeiset viikot on taas totuteltu arkeen ja töihin ja käynnistellään talven treenikuvioita ja muita. Huomenna Henskukin aloittaa jälleen opiskelut, kun pääsi kesällä AMK:hon. Hensku ja Veiko valittiin HSKH:n agilityn huipputehoryhmään ja sen osalta onkin kaikkea jännää tulossa ensi kaudelle.

Lauantaina 25.8.2012 oli HSKH:n elokuun kisojen kolmosten päivä ja olin vastaavana koetoimitsijana näissä syksy ekoissa kisoissa. Hensku oli töissä ilmossa ensimmäistä vaan ei viimeistä kertaa, oli kuuulemma kivaa. Kaikki sujui oikein hyvin ja aurinko paistoi kuumasti koko päivän. Kyllä tällä porukalla jaksaa talkoilla, kun on niin mukavaa ja osaavaa porukkaa. Kun olin työpäivän verran ulkona lauantaina, niin illalla veti sohva meikäläistä puoleensa... Veiko ihan täpinöissään, kun olimme molemmat olleet Henrikan kanssa poissa koko päivän, virtaa oli kuin pienessä possussa :D

Sunnuntaina 26.8.2012 lähdin isännän ja Veikon kanssa Tervakosken KV-näyttelyyn. Ajattelin, että kerran kesässä ainakin pitää pyörähtää kehässä, kun erkkarissa Hensku hoiti tuon handlerin homman, kun en itse voinut mennä kehään (oli näyttelyn tuomarisihteerinä). Koohoja oli paikalla kaikki 8, joista 2 oli pentua. Uroksista paikalla olivat Orson, Miko, Flow ja Veiko. Narttuja oli kaksi Luna ja saksalainen narttu. Veiko piippasi koko ajan ennen kehään menoa ja oli muutenkin menossa varmaan enemmän agilityradalle kuin kehään. Eriä tuli kaikille uroksilla ja PU-kehässä olimme sitten kaikki 4. Orson oli 4., Miko 3. + vasert, Flow 2. sert+va-cacib ja Veiko PU1 + cacib! Narttuja oli kaksi: Luna pn1 + sert ja saksalainen Vitonani's Ecana Dcasci pn2 + vasert.


Veiko pöydällä


Paras uros kehä: 4. Orson, 3. Miko, 2. Flow, 1. Veiko
VSP Burning Red's Amazing Heffalump "Luna" & ROP Bullbenz Kooi Veiko Geri "Veiko"
tuomari: Laszlo Erdös, Unkari
Matkaa oli lähdetty kahden limupullon ja yhden ison vesipullon voimin, kun ajateltiin "piipahtaa" näyttelyssä. Piti käydä ostamassa pyttipannua, että jaksoi odottaa ryhmiä. Kasiryhmässä saimme juosta pari kierrosta ja meidät ja lauma muita käteltiin ulos saman tein. Mutta niin harvoin tulee oltua kotimaisissa ryhmissä, ettei niistä halua poiskaan jäädä.
 
Arvostelun löydätte Veikon tulokset sivulta. Ja lisää valokuvia Veikon näyttelykuvia kansiosta. Kiitos Suvi hienoista kuvista!

lauantai 4. elokuuta 2012

Uimassa


Pitääkö mun uida noin kauas?
Jos mä varovasti otan ton lelun, niin en varmaan joudu veden varaan...
Veiko pohtii ottaako vai eikö ei... 
Kyllä mä nyt tuon uskallan hakea!

Kävimme Veikon kanssa uimassa järvessä. Veiko on uinut reippaasti altaassa ja selvästi outo järvielementti oli alkuun pelottava. Lopuksi rohkaistui uimasilleen. Harmi vain, että autotie oli niin lähellä ja uimisen piti olla todella valvottua, ettei Veiko turhaan ryntäile tielle.

perjantai 3. elokuuta 2012

Tremanskärr








Suvin Mikon blogin innoittamana kävimme mekin etsimässä Tremaskärrin luontopolkua. Polun aloitus löytyi, mutta Espoon runsaat itikat saivat meidät kääntymään takaisin ennen aikojaan. Uusi yritys ensi viikolla paremmin suojautuneena... Veiko olisi 'ampunut' metsään jonkun toisen nelijalkaisen perään ja oli tuon pienen lenkin koko ajan varpaillaan, siksi ulkoilimme liinasssa sillä Veiko oli unohtanut korvat kotiin tai ne olivat mukana vain koristeena.