lauantai 8. syyskuuta 2012

Jep, arki on alkanut!

Sunnuntain Tervakosken pyörittelyn jälkeen on Veikon ja muun perheen harrastukset syksyn osalta taas käynnistetty.

Tiistaina 28.8.2012 olivat ensimmäiset HSKH:n tehoryhmän 'huipputehis' treenit. Nämä treenit vedettiin ilman ulkopuolista kouluttajaa, kun vajaassa viikossa ei tiistaita saatu sopimaan kenenkään kouluttajan kalenteriin. Henrika oli löytänyt Agirodun minien agiradan a'la Lee Gibson, jota sitten yhdessä tuumin tehtiin. Mielenkiintoisin kohta oli ehkä radan ihan lopussa pituudelle kääntyminen ihan toiseen suuntaan mitä alunperin olisi olettanut. Hensku vielä jatkoi Sannan apuna pentujen/nuorten agitreeneissä ja kotona oltiin klo 22.

Torstaina 30.8.2012 Hensku ja Veiko menivät Sannan treeneihin, jossa alun pyörityksen jälkeen radalle vaihdettiin lisää ansaesteitä. Hyvin selvittiin.

Sunnuntaina 2.9.2012 Hensku ja Veiko kisasivat Purinalla ulkomaan elävien radoilla. Kroatialainen Zeljko Gora ja itavaltalainen Hans Fritz olivat tehneet meikäläisittäin haastavat radat sekä profiilien että ihanneaikojensa puolesta. Hyviä kohtia molemmilla radoilla, mutta ei siis tuloksia tällä kertaa.

Maanantaina 3.9.2012 kisattiin kaatosateisessa Ojangossa Tehis Cupin 1. osakilpailu, tuomareina kisaavilla Sanna Lehtonen ja mölleillä Matti Levanto. Alun kaatosateesta huolimatta loppuilta voitiin viettää märässä mutta sateettomassa Ojangossa. Onneksi isäntä lenkitti illalla Veikon.

Torstaina 6.9.2012 Sanna oli kurssilla ja sijaisena oli Sari ja tehtiin oikein mukavaa ykkösluokan vauhtirataa. Veikolla oli hyvä draivi päällä koko ajan ja rata selvittiin virheittä, kontakteista halusi Hensku palkata erikseen. Puomia hetsattiin erikseen. Näitä vauhtitreenejä pitäisi muistaa itsekin tehdä lisää!

Lauantaina 8.9.2012 kävimme omissa 15 min treeneissä Ojangossa ja vauhtia, puomia sekä putki-A erottelua tuli tehtyä. Jäähdyttely tehtiin Puistolassa, kun Ojangossa meinasi tulla kaatosade niskaan. Ivo ja Alfin olivat treenaamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti