sunnuntai 26. syyskuuta 2010

JuniorCup finaalista Veikolle ja Henskulle voitto!



JuniorCup tulokset, kuva: Petra Mustonen

Tänään olimme RimA:n hallilla Riihimäellä SAGI:n JuniorCupin finaalissa, jonne Veiko & Henrika olivat saaneet paikan voittamalla JuniorCupin osakilpailun Janakkalassa viime keväänä.

14-17 vuotiaitten medien luokassa oli 11 osallistujaa, joista 3 kooikeria: Veiko, Nuutti ja Taika. Nuutille tulos 5 ja sijoitus viides, kun kepit olivat haasteelliset. Taika sai puhtaan 0-radan, jolla sijoittui hienosti finaalin kolmanneksi.

Veiko sen sijaan tykitti pohjat -34,93 ja 0-tuloksen. Toiseksi sijoittunen aika oli -42,98 eli ero oli huima! Veiko vähän kompuroi puomin ylösmenolla, kun ei olisi millään malttanut odotaa Henrikaa. Kepeille Veiko ehti jo ennen Henrikaa ja kepit tehtiin vauhdilla! Tänään siis ansaittu JuniorCupin finaalin voitto Veikolle ja Henrikalle! Veikon finaalirata oli tämän ikäluokan kaikkein nopein rata. Nyt on taas juostu perheeseen lisää agimainetta ja kunniaa ja RoyalCanin nappulaa (6 - 10 kg)...

Aikuiset koohot Sinkku (hyl), Kelmi (7/9) ja Kiia (2/9) jäivät vielä kisaamaan SeniorCupin finaaliin. Tänään siis hienosti 3 kooikeria palkintopallilla!



JuniorCup Finaalin voittajakolmikko: I Veiko & Henrika, II Toivo & Sofia, III Taika & Petra, kuva: Petra Mustonen


Veikon ja Henrika rataa voi katsoa täältä: videolinkki.
Petran ja Taikan rataa voi katsoa taas täältä: videolinkki.
Katrin ja Nuutin rata on sitten täällä: videolinkki.

Eikun, mars mars sohvalle lepäämään... illan agiharkat jätetään tänään suosiolla väliin. Harkat olisivat muutenkin olleet omatoimiset, ilman ohjaajaa. Kiitos Petra hienoista kuvista!

Viralliset tulokset RimA:n sivuilta.

ps. Jos et halua videosi tai kuvasi näkyvä sivuillamme, laitathan Kaisalle viestiä, niin osaan poistaa videot/kuvat.

1 kommentti: