keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Itseluottamus kohdallaan

Tiistaina 27.09.2011 Veikolla olikin taas agiliitoa tehiksen treeneissä Jaakko Knuuttin johdolla. Vaikka käytössä oli kaksi pakkaa ratanumeroita, eivät nekään riittäneet piti vielä kolmannestakin pakasta kaivaa parit numerot, kun rata oli niin pitkä. Taas tuli hienoa rataa Veikollekin ja kepit menivät myös vauhdikkaasti. Videota luvassa sitten, kun saan ne vain käsiteltyä.

Keskiviikkona 28.09.2011 Veikolla oli varattu Leena Piiran käsittely Halikossa. Olemme liikkuneet ja kuntouttaneet heinäkuussa saatujen ohjeiden mukaisesti ja oli mukava huomata, että myös Leenan mielestä hierottavaksi tuli tänään ihan toinen koira! Veiko seisoi lähes suorassa (onko kukaan koira Piiran mielestä täysin suora?), lantio oli suora (!), kaularanka ja selkäranka ja lanneranka liikkuivat normaalisti eikä Veikolla ollut jumeja/lukkoja rangassaan ollenkaan! Jee!

Aina löytyy myös petrattavaa ja meillä panostetaan vielä lisää tasapuolisen lihaksiston saamiseksi eli kyljen lihakset eivät olleet vielä Leenan mielestä aivan täydelliset, muistamme siis jatkossa seurailla myös ohjaajan oikealla puolella. Sitä nesteturvotusta mitä oli kesällä vasemmassa kyljessä ei ollut ollenkaan, eikä Leenan mielestä mistään näistä vähän jäykistä kohdista voinut päätellä, että koiralla olisi ollut trauma takanaan.

Oli myös ihanaa huomata, että Veiko asettui fyssarin matolle melkein itse valmiiksi kyljelleen ja kun Leena aloitti käsittelyn Veikon niskasta alkaen, laittoi Veiko silmät kiinni ja nojasi päänsä minun jalkaani. Kesällä Veiko oli niin kipeä, että sekä Hensku että minä pidimme Veikoa kiinni, jotta käsittely kipeistä kohdista oli mahdollista. Mutta onneksi tänään oli mukana eri koira! Välillä Veiko nosti raukeana päätään ylös ja välillä avasi silmänsä, kun aulasta kuului toisten koirien ääniä. Hieman jäykkyyttä oli kaulan oikealla puolella ja takajaloissa, olihan eilen ollut ihan normit agitreenit eikä jäykkyys ollut Leenan mielestä mitenkään poikkeavaa ja Veiko rentoutui käsittelyssä hyvin.

Piira sanoikin, että koirasta näkee, että Veiko luottaa itseensä ja on varma, koska Veiko antaaa niin hyvin käsitellä itseään. Muutaman kerran Veiko vilkaisi Leenaa ja laittoi päänsä takaisin 'tyynyyn' eli matolle. Hauskaa kuulla, että Veikolla on hyvä itseluottamus tuollaisen tapahtuman jälkeen. Tämä ei Piiran mukaan ole kooikerille mitenkään tyypillistä antautua näin hyvin käsiteltäväksi. Pidin välillä Veikon kaulapannasta kiinni yhdellä sormella ja meinasi Veiko kellahtaa selälleenkin :)

Piiralla on käynyt myös hoidettavana kooikereita, jotka ovat vetäytyneet kyyryyn, kun koiraan on koskettu ja käsittely on ollut hankalampaa, kuin mitä meillä tänään. Mutta koirat ovat kaikki niin erilaisia omine vaivoineen. Piira on niin suosittu omalla alallaan, että varasin saman tein neljä aikaa ensi vuodelle eli kohta Veikon kalenteri vuodelle 2012 on täynnä. Nyt jatkamme maltillista treenaamista ja kunnon kohotusta ja ehkä me vielä startataan tämän vuoden puolella. Aika näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti