sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Tehis Cup 2. osakilpailu ja vähän muutakin

Perjantaina 9.9.2011 talkoilimme Henskun kanssa HSKH:n Tehis Cupin 2. osakilpailun mölliradalla. Henrika toimi radalla sisäänheittäjänä ja minä oli toinen kello ja huonomuistinen remminviejä :) Olin päivällä vilkuillut Iltasanomien sadetutkaa, eikä se luvannut illaksi mitään muuta kuin kaatosadetta. Onneksi sateen kiersivät Ojangon lähes kokonaan ja vain illan viimeisten kisaavien radan aikana oli sadetta. Aikaa vierähti talkoillessa melkein viisi tuntia, mutta oli kyllä rentoa porukkaa liikkeellä näin perjantai-iltana. Möllien rata oli poikkeuksellisesti hyppyrata jossa oli 4 putkea, joita sitten mentiinkin edes takaisin. Illan lopuksi Sanna toi omat vesikoiransta Seran ja Saagan sekä kaksi hoitovesikoiraa ja Sanna heitti paikallaoleville työntekijöille haasteen mölliradasta vieraan vesiäisen kanssa. Perron Sanna, Riikka ja Hensku ja Sanna kisasivat yön pimeydessä mölliradan vesikoiran kera. Hensku meni radalle Seran kanssa. Oli oikein mukava ilta.

Muuten viikonloppuna tuli tehtyä kotihommia, ruokaa ja raivattua pihan pensaita talvea varten. Tänään Veiko  pääsi vielä näyttelykurssin viimeiselle kerralle. Veikoa ei kyllä kiinnostanut paikalla ollut irlanninterrieri nuorukainen, jolla ei ollut urosten kanssa oikein lämpimät välit. Vauhdikas irlanninsetterinarttu ja nuori shibauros olivat Veikosta ihan jees. Setterinarttu oli kyllä oikea Tikrun kaveri, sellaiset vieterijalat. En laskenut Veikoa nartun luokse, kun sen lähestyminen oli pelkkää loikkimista ja Veikolle olisi vaan tullut tarvetta komentaa toista, joka loikkii niskaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti