Ojanko vol.2 ja muuta

Torstaina oli Veikon uimapäivä. Menimme Henrikan ja Veikon kanssa Onnekoiraan uimaan ja 5 x allas päästä päähän liivien kera ja samat 5 x altaan mitta ilman liivejä. Matkaa vesitse tulee noin 300 metriä eli ihan kelpo treeniä.

Illalla sain mehumaijalla tehtyä punaviinimarjamehut ja -hyytelöt talveksi. Huh, kun oli kuumaa hommaa.

Perjantaina kävimme perhevalokuvassa, kun sitä hääkuvaa ei sitten ehditty (ollut varaa ottaa) ottaa silloin 25 vuotta sitten. Anoppi kustansi tämän 25 vee hää/perhekuvan ja Veikokin pääsi mukaan. Katsotaan tuleeko sieltä mitään julkaisukelpoista...

Iltapäivällä kävimme Ojangossa Henrikan ja Veikon kanssa. Puomi oli kiinni ja jätimme auton pidemmälle. Odottelin parkkiksella ja vähän Veiko ihmetteli kuka kumma siellä seisoo reput ja kassit selässään. Kun tunnisti minut, niin oli kyllä tyytyväinen ettei ollut tämän kummempi mörkö. Agikentällä komensi Henrikaa jo ihan kunnolla ja putkia juostiin ja tehtiin hyppyjä/kiertoa rimat maassa tai kallellaan estettä vasten. Lopuksi pallolla irrottelua. Lyhyt ja ytimekäs treeni siis. Parkkiksen kulmauksessa meitä tuli vastaan nainen, joka oli menossa BAT:n kentälle treenaamaan ja Veiko sai tavata naisen ja olimme taas pienen matkan lähempänä onnettomuuspaikkaa. Jäätiin juttelemaan naisen kanssa ja Veiko oli ihan rento, häntä roikkui melkein pötkönä alaspäin :) Paluumatka sujui autolle ok.

Veiko nukkuu eteisessä lenkin jälkeen ja samalla tarkkailee mitä keittiössä tapahtuu...

Lauantaina ehdimme käydä mäkikävelyllä Paloheinässä Henrikan ja Veikon kanssa ennen kun alkoi sataa. Paloheinässä oli joku juoksutapahtuma, jossa osa porukasta juoksi matkanaan 100 km ja osalla oli kuulemma vain pikkulenkki eli maraton, reilut 42 km. Osa porukoista oli kyllä niin nääntyneen näköisiä, että epäilen pääsevätkö he perille ollenkaan. Juoksijat juoksivat 1,8 km lenkkiä ja jos sata kilsaa haluaa täyteen menee kyllä pää pyörälle... Neljä nousua tehtiin Veikon kanssa.

Isäntä ja Veiko, joka ei siis ole sohvalla... vaan 'valuu' sohvalle rapsuteltavaksi.

Veiko The Hakukoira

Jotta ei menisi hakuilukaan ihan vaan urheiluksi vaan välineurheiluksi, niin Veikokin hankki itselleen katu-uskottavat PK-liivit. Eikös mene ihan täydestä palveluskoirasta, ilme vaan kertoo enempi: "Et onks mun ihan pakko käyttää näitä?"

Illalla kävimme klo 21 vielä kiipeämässä kahteen pekkaan Paloheinän täyttömäkeä. Piti ihan googlettamalla katsoa minkä korkuinen mäki on, kun välillä iski tuskanhiki. Mäki on 60 metriä korkea, mutta mistäs löytäisi sen tiedon kuinka jyrkkä mäki on... No, neljä nousua joista yksi oli nurmikkorinnettä ylös. Ja taas tuli takiaisia mukaan ainakin kilo.
 

Veiko The Hakukoira

Ojanko vol.1

... meidän 1.6. tapahtuneet häppeningin tiimoilta. Henrika ja Veiko menivät Ojangon tien normaalisti kävellen. Menomatkalla kuului paljon rekkojen ääniä, joita ei yleensä ole illalla, johtuen siitä että Ojangon vieressä on iso hiekkamonttu tai mikä lie. Parkkipaikalle saavuttuaan Veiko oli laskenut häntänsä alas ja selkeästi tunnisti paikan mihin oli tultu. Kun jatkettiin agikenttien suuntaan nosti taas hännän normaalisti. Mietti ehkä hetken, kun juoksi parkkiksella luokseni takakontti auki olevan auton ohitse (ei koiria sisällä).
 
Kävimme kentällä juoksemassa mustaa putkea ja kiersimme vähän siivekkeitä. Montaa toistoa ei tehty, kun oli aikas kuumaa. Veiko kuunteli paikalla olevia koiria, mutta ei vastannut niihin mitenkään. Jätettiin siihen, että jäi mukava fiilis.

Takaisin lähdettiin yhdessä kävellen ja käytiin pyörähtämässä parkkipaikan kulmassa ja nyt Veiko malttoi merkata nurkan pujot ja oli Henrikan mielestä rennompi, katseli muutaman kerran onnettomuuspaikan suuntaan, mutta siellä ollut kelpie (tuli autosta ulos ilman hihnaa) sai vain vilkaisun osakseen. Kulmauksessa Hensku juoksutti Veikoa ringin verran ja häntä oli ihan normaalisti selkälinjan yläpuolella. Hensku lähti Ojangon hiekkatielle ja vähän Veiko oli huolissaan, kun käännyin takaisinpäin kävelemään autolle päin. Näin se olisi kyllä muutenkin, jos kesken reissun osa meistä vaihtaisi suuntaa. Ohitin autolla kävelijät (H oli pysähtynyt venyttelemään Veen kanssa) ja Veiko oli tunnistanut auton ja oli ollut innokas tulemaan autoa päin. Loppumatka sujui reippaasti ja autoonkin hypättiin ihan noin vain. En yleensä pysähdy matkalla juttelemaan Henskulle, joten siinä mielessä Veikon veto minua kohtaan oli ihan odotettu.

Hau, hau, hau, hau, hau...

Veiko pääsi tänään kahden kuukauden sairaslomaltaan suoraan tositoimiin eli hakuhommiin. Veiko huomasi jo parkkipaikalla missä sitä oltiin ja kilkui autossa vuoroaan odottaen, kuin vain laulava lintukoira voi.

Taina ja Loki pääsivät mukaan nopealla puolen päivän varoitusajalla ja mukaan saatiin vielä joukkoa tänään vetänyt Hanne sekä Nea ja auspai Maisa ja Ripa ja amcoc Tellu sekä Espanjasta Suomeen muuttaneet Sol ja Olvi. Paikalle saatiin siis 5 ihmistä ja 7 koiraa. Ja sääkin suosi, ei mitään mahtihellettä vaan sopivaa keliä eikä juurikaan hyttysiä.

Ensikertalaisille Solille ja Olville ja Lokille tehtiin makkararinkiä. Sol reipastui kovasti ja ei pitänyt häntäänsä enää koipien välissä, Olvi olikin reipas nuori mies ja ahneesti haki makkarat meiltä maalimiehiltä. Lokilta homma sujui kuin rasvattu,. Lokin mielestä oli tosi ihanaa, kun metsässä istui tuiki tuntemattomia naisia ja kaikilla oli nakkeja ja lihapullia :) Ainakin allekirjoittaneen sormet olivat hetkittäin vaarassa, kun Loki söi nakit sormista melkein sormenpäitä myöten.

Veiko kulutti äänijänteitään autossa, kun joutui aikansa odottamaan vuoroaan. Metsään mentiin veto päällä ja Veiko kyllä tasan tarkkaan tiesi minne oltiin tultu. Avatessani pientä kylmälaukkua, jossa oli Veikon hakupalkat omissa purkeissaan, aloitti Veiko välittömästi haukkumisen ja meni maahan. Jes, täällä sai namit, kun muistaa olla maassa ja haukkua :) Ensimmäistä maalimiestä piti hetken etsiä, mutta muille kolmelle maalimiehelle löysi jo aika nopeasti. Neaa etsiessään oikein huomasi, kun Veikon teki hakulenkkiä ja yhtäkkiä käänsi suuntaa ja otti ilmavainun ja siirtyi suoraan maalimies Nean luo. Ilmaisu tulee Veikolta jo hyvin ja nyt oli kyllä niin innoissaan, kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hakua. Kyllä kooikerilla nenä toimii.

Tellulla oli kivaa metsässä ja Tellu löysi molemmat maalimiehet hienosti. Ripalta sain haukut suoraan korvaan ja Ripa muisti itse aloittaa heti haukkumisen. Maisalla oli yllättäen möreämpi ääni, kuin Ripalla ja Maisa haukkui niin, että kuola lensi ja korvat melkein menivät lukkoon. Ehkä seuraavaksi pakkaan hakureppuun myös korvatulpat ja jonkun kasvosuojaimen :)

Olipas kivaa olla hakuilemassa pitkästä aikaa! Kiitos porukat! Lopuksi vielä parkkipaikalla halukkaille Ripalle ja Lokille tehtiin pallirinki, kun Ripa on menossa näyttelyyn viikonloppuna ja nuorta miestä epäilyttää esittää kalleuksiaan niitä tutkiville. Lokia hieman mietitytti autossa haukkuvat aussit mutta hienosti Lokilta saatiin hampaat ja pallit katsottua ja testattiin hakuliiviäkin. Veiko sai kokeilla myös Maisan ja Ripan liiviä ja taidetaan käydä sellainen meille ostamassa. Onneksi hakuliivi on oikean oranssi, kuten kooikerin vaatteen kuuluu ollakin.

Match Showssa

Aamulla ei näyttänyt niin kovin helteiseltä ja päätimme nopeasti lähteä Veikon kanssa treenaamaan kehäkäytöstä Match Shouhun. Mätsäri pidettiin Viikin Gardenian pihalla ja sen järjestivät Tiibetinspanieleiden pääkaupunkiseudun aluetoiminnan porukat. Paikalla olivat myös Loki ja Mizy eli kooikereita oli sekä pienten että isojen kehässä.

Haimme Veikon kanssa tuomarin käsittelyä ja oleilua isoissa koirajoukoissa. Mizyyn Veiko olisi halunnut tehdä lähempääkin tuttavuutta, mutta Mizy hienona naisena päätti pitää enemmän selkänsä kun nenänsä Veikoon päin. Veiko ehti piipahtaa pöydällä ja Taina ja Mari tutkivat ja ihan nätisti Veiko malttoi olla. Ihan normipatsasteluun ei ehkä maltettu, mutta eipäs pakittanut.

Isojen kehässä Veikon pariksi tuli keltainen tanskandoggiuros ja tuomariksi mies eli Mikko Lindroos (kennel Flying Carpet's). Saimme juosta ison uroksen edessä, miestuomari käpisteli koiraa maassa ja hampaatkin katsottiin moitteetta. Veiko ei onneksi hämmentynyt vaikka parina oli iso uros, seisotinkin Veikon kasvot doggiin päin. Täytyy olla kyllä tyytyväinen, ettei rotikakkokemuksemme ole jättänyt tämän suurempaa pelkoa isoihin uroksiin, vaikka emme edes yrittäneet mitään haistelua doggin kanssa. Doggin omistajalle kerroin että harjoittelemme tämmöisen onnettomuuden jälkeen taas kultaista kehäkäytöstä ja hän piti kyllä hyvin doggin hanskassaan ja muisti pitää riittävästi väliä. Hieno doggi oli lopulta isojen sinisten toinen.

Lokin Taina oli kameran kanssa mätsäilemässä, joten tässä lopuksi pari todistetta siitä, miten se Veiko sitten Mizyä lähestyikään... Kiitos Taina kuvista! Veiko ymmärtää, että kooikernarttua tarvitsee vähän lämmitellä.

Hei Mizy, mä olen Veiko, kuis kulkee?

Oi Mizy, Mizy, Oi Mizy, Mizy...

Mizy hei, voin mä leikkiäkin sun kanssas enstex?

Ihanat tuoksut

Veikon iloksi naapurin kahdella pikkuisella tyttökoiralla on juoksut. Veiko olisi mielestään oiva puoliso sekä cottonille että aprikoosin väriselle kääpiövillakoiralle. Nytkin sulhanen makaa haaveissaan nenä pihaportin raossa ja odottaa vain hetkeä juostakseen vapauteen... ja piippaa silloin tällöin ihan hiljaa.

Päivällä kävimme Paloheinässä mäkikävelyllä ja kyllä se hetkeksi Veikon rauhoitti, noin kahdeksi tunniksi ehkä...

Onnellinen koira

Maanantaina kävimme Veikon ja isännän kanssan Paloheinän mäkikävelyllä ja saimme Veikon neljä kertaa jyrkän rinteen ylös/alas ja sen jälkeen ihmisille riitti, oli meinaan sen verran kuumaa puuhaa. Veiko olisi mielellään mennyt varjoisemmissa paikoissa vielä pidemmälle, mutta takiaisia on ainakin tuolla lenkillä sen verran paljon, ettei niiden kiskominen turkista oikein huvita. Joku kumma heinä kanssa tarttuu myös koiran turkkiin kivasti, siemen näyttää jyvältä ja sen saa pois vain nyppimällä, mikä lie se onkaan mutta ärsyttävä heinä...

Keskiviikko iltana olin Veikon kanssa kahden lenkillä Haltialassa. Vaikka valitsimme mielestämme varjoisan metsäreitin oli silti sekä itikoita että fillareita ja muita ulkoilijoita, marjanpoimijoita yms. varsin runsaasti liikkeellä. Sain itse muutamat tosi herkulliset puremat, eikä niiden purija ollut varmaan ihan tavallinen hyttynen, koska jäljet ovat vieläkin kutisevat ja punaiset, eikä Etono ja antihistamiini tunnu lievittävän kutinaa. Veiko olisi mennyt suoraan metsään ilman pienintäkään aikomusta tulla takaisin, kun taisi olla vastuttamattomia tuoksuja. Suoraan polulta tasajalkahypyllä metsään saniaisten keskelle ja häntä viuhtoi ja saniaiset vain heilui! Luulen, että joku ihana metsähiiri siellä juoksi Veikoa pakoon henkensä edestä. Marjastajat aiheuttivat mielestäni selvän hakureaktion Veikoon. Mitäs ovat piilossa metsässä ja kyykyssä jonkun puun takana :) Veiko olisi mielellään käynyt haukkumassa marjastajat herkkujen toivossa, mutta en sitten laskenut irti ja metsään. Höh, sainoisi Veiko jos osaisi puhua.

Torstaina jatkui Veikon uimakoulu Onnenkoirassa. Tänään uitiin puolet matkasta liivien kera ja toinen puolikas ilman liivejä. Paikan henkilökuntaan kuuluva esitteli jollekin koiraansa noutavalle pariskunnalle, että tuo koira ui tehokkaasti ja hiljaa, ei kuulu pihaustakaan. Ilmeisesti innokkaat noutajauimarit pitävät samalla meteliä, kun uivat. Tämän naisen mielestä Veiko ui hyvällä tyylillä. Jos oikein laskin ui Veiko nyt 10 krt altaan päästä päähän ja matkaa tuli noin 300 metriä. Ja illalla oli pirteä eikä suinkaan uinnin väsyttämä ja raukea. Ja turkkia on sitten muuten uinnin jälkeen ihan vaikka muille jakaa. Veiko näyttää enemmän kävelevältä puuhkalta, kuin koiralta. Kauluri ja niskakarvat sekä takajalkojen housukarvat pitää föönillä kuivata, muuten jäävät aamuun asti kosteiksi.