Hau, hau, hau, hau, hau...

Veiko pääsi tänään kahden kuukauden sairaslomaltaan suoraan tositoimiin eli hakuhommiin. Veiko huomasi jo parkkipaikalla missä sitä oltiin ja kilkui autossa vuoroaan odottaen, kuin vain laulava lintukoira voi.

Taina ja Loki pääsivät mukaan nopealla puolen päivän varoitusajalla ja mukaan saatiin vielä joukkoa tänään vetänyt Hanne sekä Nea ja auspai Maisa ja Ripa ja amcoc Tellu sekä Espanjasta Suomeen muuttaneet Sol ja Olvi. Paikalle saatiin siis 5 ihmistä ja 7 koiraa. Ja sääkin suosi, ei mitään mahtihellettä vaan sopivaa keliä eikä juurikaan hyttysiä.

Ensikertalaisille Solille ja Olville ja Lokille tehtiin makkararinkiä. Sol reipastui kovasti ja ei pitänyt häntäänsä enää koipien välissä, Olvi olikin reipas nuori mies ja ahneesti haki makkarat meiltä maalimiehiltä. Lokilta homma sujui kuin rasvattu,. Lokin mielestä oli tosi ihanaa, kun metsässä istui tuiki tuntemattomia naisia ja kaikilla oli nakkeja ja lihapullia :) Ainakin allekirjoittaneen sormet olivat hetkittäin vaarassa, kun Loki söi nakit sormista melkein sormenpäitä myöten.

Veiko kulutti äänijänteitään autossa, kun joutui aikansa odottamaan vuoroaan. Metsään mentiin veto päällä ja Veiko kyllä tasan tarkkaan tiesi minne oltiin tultu. Avatessani pientä kylmälaukkua, jossa oli Veikon hakupalkat omissa purkeissaan, aloitti Veiko välittömästi haukkumisen ja meni maahan. Jes, täällä sai namit, kun muistaa olla maassa ja haukkua :) Ensimmäistä maalimiestä piti hetken etsiä, mutta muille kolmelle maalimiehelle löysi jo aika nopeasti. Neaa etsiessään oikein huomasi, kun Veikon teki hakulenkkiä ja yhtäkkiä käänsi suuntaa ja otti ilmavainun ja siirtyi suoraan maalimies Nean luo. Ilmaisu tulee Veikolta jo hyvin ja nyt oli kyllä niin innoissaan, kun pitkästä aikaa pääsi tekemään hakua. Kyllä kooikerilla nenä toimii.

Tellulla oli kivaa metsässä ja Tellu löysi molemmat maalimiehet hienosti. Ripalta sain haukut suoraan korvaan ja Ripa muisti itse aloittaa heti haukkumisen. Maisalla oli yllättäen möreämpi ääni, kuin Ripalla ja Maisa haukkui niin, että kuola lensi ja korvat melkein menivät lukkoon. Ehkä seuraavaksi pakkaan hakureppuun myös korvatulpat ja jonkun kasvosuojaimen :)

Olipas kivaa olla hakuilemassa pitkästä aikaa! Kiitos porukat! Lopuksi vielä parkkipaikalla halukkaille Ripalle ja Lokille tehtiin pallirinki, kun Ripa on menossa näyttelyyn viikonloppuna ja nuorta miestä epäilyttää esittää kalleuksiaan niitä tutkiville. Lokia hieman mietitytti autossa haukkuvat aussit mutta hienosti Lokilta saatiin hampaat ja pallit katsottua ja testattiin hakuliiviäkin. Veiko sai kokeilla myös Maisan ja Ripan liiviä ja taidetaan käydä sellainen meille ostamassa. Onneksi hakuliivi on oikean oranssi, kuten kooikerin vaatteen kuuluu ollakin.

Match Showssa

Aamulla ei näyttänyt niin kovin helteiseltä ja päätimme nopeasti lähteä Veikon kanssa treenaamaan kehäkäytöstä Match Shouhun. Mätsäri pidettiin Viikin Gardenian pihalla ja sen järjestivät Tiibetinspanieleiden pääkaupunkiseudun aluetoiminnan porukat. Paikalla olivat myös Loki ja Mizy eli kooikereita oli sekä pienten että isojen kehässä.

Haimme Veikon kanssa tuomarin käsittelyä ja oleilua isoissa koirajoukoissa. Mizyyn Veiko olisi halunnut tehdä lähempääkin tuttavuutta, mutta Mizy hienona naisena päätti pitää enemmän selkänsä kun nenänsä Veikoon päin. Veiko ehti piipahtaa pöydällä ja Taina ja Mari tutkivat ja ihan nätisti Veiko malttoi olla. Ihan normipatsasteluun ei ehkä maltettu, mutta eipäs pakittanut.

Isojen kehässä Veikon pariksi tuli keltainen tanskandoggiuros ja tuomariksi mies eli Mikko Lindroos (kennel Flying Carpet's). Saimme juosta ison uroksen edessä, miestuomari käpisteli koiraa maassa ja hampaatkin katsottiin moitteetta. Veiko ei onneksi hämmentynyt vaikka parina oli iso uros, seisotinkin Veikon kasvot doggiin päin. Täytyy olla kyllä tyytyväinen, ettei rotikakkokemuksemme ole jättänyt tämän suurempaa pelkoa isoihin uroksiin, vaikka emme edes yrittäneet mitään haistelua doggin kanssa. Doggin omistajalle kerroin että harjoittelemme tämmöisen onnettomuuden jälkeen taas kultaista kehäkäytöstä ja hän piti kyllä hyvin doggin hanskassaan ja muisti pitää riittävästi väliä. Hieno doggi oli lopulta isojen sinisten toinen.

Lokin Taina oli kameran kanssa mätsäilemässä, joten tässä lopuksi pari todistetta siitä, miten se Veiko sitten Mizyä lähestyikään... Kiitos Taina kuvista! Veiko ymmärtää, että kooikernarttua tarvitsee vähän lämmitellä.

Hei Mizy, mä olen Veiko, kuis kulkee?

Oi Mizy, Mizy, Oi Mizy, Mizy...

Mizy hei, voin mä leikkiäkin sun kanssas enstex?

Ihanat tuoksut

Veikon iloksi naapurin kahdella pikkuisella tyttökoiralla on juoksut. Veiko olisi mielestään oiva puoliso sekä cottonille että aprikoosin väriselle kääpiövillakoiralle. Nytkin sulhanen makaa haaveissaan nenä pihaportin raossa ja odottaa vain hetkeä juostakseen vapauteen... ja piippaa silloin tällöin ihan hiljaa.

Päivällä kävimme Paloheinässä mäkikävelyllä ja kyllä se hetkeksi Veikon rauhoitti, noin kahdeksi tunniksi ehkä...

Onnellinen koira

Maanantaina kävimme Veikon ja isännän kanssan Paloheinän mäkikävelyllä ja saimme Veikon neljä kertaa jyrkän rinteen ylös/alas ja sen jälkeen ihmisille riitti, oli meinaan sen verran kuumaa puuhaa. Veiko olisi mielellään mennyt varjoisemmissa paikoissa vielä pidemmälle, mutta takiaisia on ainakin tuolla lenkillä sen verran paljon, ettei niiden kiskominen turkista oikein huvita. Joku kumma heinä kanssa tarttuu myös koiran turkkiin kivasti, siemen näyttää jyvältä ja sen saa pois vain nyppimällä, mikä lie se onkaan mutta ärsyttävä heinä...

Keskiviikko iltana olin Veikon kanssa kahden lenkillä Haltialassa. Vaikka valitsimme mielestämme varjoisan metsäreitin oli silti sekä itikoita että fillareita ja muita ulkoilijoita, marjanpoimijoita yms. varsin runsaasti liikkeellä. Sain itse muutamat tosi herkulliset puremat, eikä niiden purija ollut varmaan ihan tavallinen hyttynen, koska jäljet ovat vieläkin kutisevat ja punaiset, eikä Etono ja antihistamiini tunnu lievittävän kutinaa. Veiko olisi mennyt suoraan metsään ilman pienintäkään aikomusta tulla takaisin, kun taisi olla vastuttamattomia tuoksuja. Suoraan polulta tasajalkahypyllä metsään saniaisten keskelle ja häntä viuhtoi ja saniaiset vain heilui! Luulen, että joku ihana metsähiiri siellä juoksi Veikoa pakoon henkensä edestä. Marjastajat aiheuttivat mielestäni selvän hakureaktion Veikoon. Mitäs ovat piilossa metsässä ja kyykyssä jonkun puun takana :) Veiko olisi mielellään käynyt haukkumassa marjastajat herkkujen toivossa, mutta en sitten laskenut irti ja metsään. Höh, sainoisi Veiko jos osaisi puhua.

Torstaina jatkui Veikon uimakoulu Onnenkoirassa. Tänään uitiin puolet matkasta liivien kera ja toinen puolikas ilman liivejä. Paikan henkilökuntaan kuuluva esitteli jollekin koiraansa noutavalle pariskunnalle, että tuo koira ui tehokkaasti ja hiljaa, ei kuulu pihaustakaan. Ilmeisesti innokkaat noutajauimarit pitävät samalla meteliä, kun uivat. Tämän naisen mielestä Veiko ui hyvällä tyylillä. Jos oikein laskin ui Veiko nyt 10 krt altaan päästä päähän ja matkaa tuli noin 300 metriä. Ja illalla oli pirteä eikä suinkaan uinnin väsyttämä ja raukea. Ja turkkia on sitten muuten uinnin jälkeen ihan vaikka muille jakaa. Veiko näyttää enemmän kävelevältä puuhkalta, kuin koiralta. Kauluri ja niskakarvat sekä takajalkojen housukarvat pitää föönillä kuivata, muuten jäävät aamuun asti kosteiksi.

Aamulla varhain

Tänään lähtivät molemmat tytöt Lontooseen viikoksi ostos- ja lomareissulle ja me jäämme isännän ja Vegen kanssa kotiin nauttimaan vähän viileämmästä ilmasta. Tyttöjen piti olla kentällä klo 6, joten pakkasin myös Veikon mukaan autoon ja suoraan Helsinki-Vantaalta suuntasimme Paloheinään. Veiko olisi kyllä halunnut lähteä turvatarkastukseen mukaan tyttöjen kanssa ja oli muutenkin 'hyppy kengässä' lentokentällä, luuli olevansa varmaan pidemmälläkin ;o)

Paloheinässä olimmekin pirteänä klo 6.20 ensimmäisen kerran 'huipulla' ja hämmästykseni oli suuri, kun sieltä tuli vastaan nuori poika ja russelinarttu (flexissä onneksi). Ilmeisesti tuo nuorimies ei ollut joko nukkunut ollenkaan tai sitten oli varsinaisen aamuvirkku. Onneksi pidin Veikon hihnassa eikä tullut mitään ylläreitä. Ennen uutta nousua piti kuunnella koirien haukkumista tovi ja miettiä missä nämä haukut ovat. Ilmeisesti hiljaisessa aamussa äänet tulivat pitkältäkin eikä meidän mäkikävelyllä tullutkaan enää muita kulkijoita vastaan. Tänään kiipesimme huipulle kolme kertaa ja ainakin näin polvivaivaiselle oli jo ihan riittävästi.

Kahdeksalta olin jo käynyt lentokentällä, tehnyt tunnin mäkilenkin ja syönyt aamupalan ja olinkin jo valmis takaisin nukkumaan, mutta ei. Taidanpa ottaa päikkärit...

Suolijärven ympäri ja uimaan

Keskiviikkona Veiko pääsi yökylään Hervantaan, Tampereelle. Laura on muttanut toisaalle Hervantaan TOAS:n opiskelija-asuntoon ja tarvitsi nyt itselleen ruokapöydän, kun edellisessä asunnossa oli vuoden pärjännyt ihan hyvin ilman ruokapöytää... Emäntä ja isäntä olivat rahoittajan ominaisuudessa mukana huonekalukauppojen kierroksilla ja Veiko ihan muuten vaan reissasi meidän mukana. Sopivanhintainen pöytä neljän tuolin kera löytyi jo kolmannesta kaupasta, Iskusta. Ihan peruspöytää etsittiin ja sellainen 120 cm pitkä löydettiinkin, tummanruskea ja kokopuiset tuolit. Veiko oli ostoskierroksen ajan Lauran kämpällä ja kauppojen ja syömisten jälkeen isäntä jäi hotellille ja emäntä, Laura ja Veiko lähdimme hikiselle Suolijärven ympärikävelylle.

Suolijärven lenkki on kartojen mukaan 4,5 km pitkä ja ylämäkiä on ihan riittävästi - ja hyttysiä! Oli kyllä todella hiostavaa kävellä ja seuraavana yönä olikin komea ukonilma. Veiko piti kovasti lenkistä, kun uusia hajuja oli vaikka kuinka paljon. Veiko jäikin Lauran kämpille yökylään, kun hotellissa olisi ollut turhan kuumaa. Veiko nukkui Lauran päiväpeiton päällä eikä siinä omassa pedissään, joka oli otettu mukaan...

Torstaina haimme Veikon Lauran luota ja kävimme vielä Vohvelikahvilassa vohveleilla ja sitten lähdimme ajamaan kohti Hyvinkäätä. Hyvinkäällä oli Veikolle varattu puolen tunnin uinti koirakylpylä Onnekoiraan. Kamalinta oli Veikon mielestä uimaliivien käyttö ja niiden päällepukeminen. Itse uiminen sujui jo tosi hyvin, vaikka Veiko ei ihan kamalasti ole luonnonvesissä uinutkaan. Helsingin vedet eivät ole niitä puhtaimpia ja nyt tuon onnettomuuden jälkeen ei ole ollut kivaa mennä likaisiin vesiin uimaan. Koirakelpoiset rannat ovat niin vähissä täällä pääkaupunkiseudulla ja kun Veikon kanssa ei vielä haluttaisi uida isojen mustien koirien kanssa tai kokea mitään mustan koiran uusia tragedioita, niin uimme nyt näin altaassa tai jossain mökeillä. Loppua kohden uintiasentokin muuttui ihan hyväksi, kun Veiko muisti miten uidaan koiraa... lopuksi tuli uitua myös ilman liivejä, mutta sitä ei valitettavasti videolla näy.

Videolinkki.

Ajattelin, että uinnin jälkeen meillä on väsynyt ja onnellinen koira, no onnellinen kylläkin, mutta ei väsynyt vaan pirteä ja pörröinen!

Juhlia, mäkiä ja menestystä...

Lauantaina Veikolla oli juhlapäivä, kun saimme kylään lähisukua Porvoosta ja Tampereelta sekä isännän vanhemmat ja oman äitini. Vietimme isännän lokakuussa tulevia viisikymppisiä, emännän eilisiä merkkipäiviä, lainanmaksun päättymispäiviä sekä toukokuussa täyteen tullutta 25 vuotishääpäivää. Monta hyvää syytä juhlaan ja koska heinäkuun säät sopivat keskimäärin juhlimiselle paremmin, kuin lokakuiset tai muut, päätimme keskittää juhlat loma-aikaan. Veikolla oli hirveä työ vahtia prinssinnakkeja ja muita herkkuja ja veljieni kuutta lasta (kahdeksasta serkusta paikalla 6). Veiko pääsi välillä rauhoittumaan meidän makuuhuoneeseen, etteivät vilkkaiden serkkujen juokseminen ruoka kädessä aiheuta turhia paineita.

Sunnuntaina emäntä kävi Tuomarinkylän ryhmänäyttelyssä todistamassa Lokin ensidebyytin (rop-pentu) sekä Sally-äipän menestyksen (rop + rop-vet) sekä Peterin valioitumisen tuloksella pu1, vsp, sert sekä Fi, Se, No, Lt, Pohj Mva eli varsinainen valiopotti! Eipä sa.n saaneita ollutkaan muita, kuin Peter ja Sally. Ehdin jo laittaa AnneH:llekin viestiä että Peter sai sertin ja on vsp, vaikka kehä oli vielä kesken... Emäntä pääsi jopa rop-kehään Sallyn kanssa juoksemaan ja Peter ei edellä pitänytkään minun kahisevista housuistani. Kehän jälkeen alkoi sataa ja lähdimme AnneT:n kanssa meille syömään, kun kerran näyttely oli vain 7 km päästä meiltä. Veiko oli tosi ilahtunut Annen nähdessään ja makoili onnellisena sohvan edessä Annen varpaiden päällä, kuin varmistaakseen etteivät ne vaan lähde minnekään.

Annen lähdettyä ajamaan kohti Raumaa, lähdimme tyttöjen ja Veikon kanssa Paloheinään kävelemään ylämäkiä. Ehkä hieman myöhäisempi ajankohta olisi ollut parempi, oli meinaan melkoisen kuumaa mäkikävelyyn. Vähän tuli kartoitettua reittejä ja polkuja, jotta osaa mennä nyt joku ilta sinne myös kävelemään, että tulee Veikolle muutakin kuin tasaisella alustalla kävelyä, jota täällä meidän nurkilla valtaosin joudutaan tekemään.

Illalla pääsin vielä Jaakon ja Lauran kanssa katsomaan uusimman Harry Potterin ja hienohan se oli. Ja kiitos Jaakon henkilökuntaedun oli myös poppareita riittävästi tarjolla koko elokuvan ajan... Jaakolta sain lahjaksi siis elokuvan ja herkut.

Ja vielä lopuksi kuva lahjasta, jonka tyttäriltäni sain... kyllä siihen kelpasi illalla painaa päänsä.

Tämä uutinen oli tänään HSKH:n etusivulla. Henrika ja Veiko ovat syksystä alkaen HSKH:n tehoryhmässä ja tosi kovassa seurassa. Nyt vaan loppuloma kohotetaan Veikon lihaskuntoa kävelemällä, uimalla tms. jotta ollaan iskussa elokuussa!