sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Aamulla varhain

Tänään lähtivät molemmat tytöt Lontooseen viikoksi ostos- ja lomareissulle ja me jäämme isännän ja Vegen kanssa kotiin nauttimaan vähän viileämmästä ilmasta. Tyttöjen piti olla kentällä klo 6, joten pakkasin myös Veikon mukaan autoon ja suoraan Helsinki-Vantaalta suuntasimme Paloheinään. Veiko olisi kyllä halunnut lähteä turvatarkastukseen mukaan tyttöjen kanssa ja oli muutenkin 'hyppy kengässä' lentokentällä, luuli olevansa varmaan pidemmälläkin ;o)

Paloheinässä olimmekin pirteänä klo 6.20 ensimmäisen kerran 'huipulla' ja hämmästykseni oli suuri, kun sieltä tuli vastaan nuori poika ja russelinarttu (flexissä onneksi). Ilmeisesti tuo nuorimies ei ollut joko nukkunut ollenkaan tai sitten oli varsinaisen aamuvirkku. Onneksi pidin Veikon hihnassa eikä tullut mitään ylläreitä. Ennen uutta nousua piti kuunnella koirien haukkumista tovi ja miettiä missä nämä haukut ovat. Ilmeisesti hiljaisessa aamussa äänet tulivat pitkältäkin eikä meidän mäkikävelyllä tullutkaan enää muita kulkijoita vastaan. Tänään kiipesimme huipulle kolme kertaa ja ainakin näin polvivaivaiselle oli jo ihan riittävästi.

Kahdeksalta olin jo käynyt lentokentällä, tehnyt tunnin mäkilenkin ja syönyt aamupalan ja olinkin jo valmis takaisin nukkumaan, mutta ei. Taidanpa ottaa päikkärit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti