lauantai 25. kesäkuuta 2011

24.06. - 25.06.2011 Juhannuksen viettoa

Perjantaina vietimme rauhallista juhannusaattoa. Saimme Jaakon ja Leenan syömään superhyvää anopin silliä ja uusia perunoita. Silli sai kehuja kaikilta, nams! Henrika lähti kavereiden mökille Pernajaan viettämään suomenruotsalaista juhannusta ja Laura mökkeilee teekkarihenkisesti Hämeenkoskella (Hämeenlinnan ja Lahden välimaastossa). Vietimme aattona myös isännän kanssa tutustumisemme 28-vuotisjuhlaa. Me cityihmiset olemmekin tavanneet juhannusaattona 1983 ja vielä Seurasaaren juhannusjuhlilla. Olin kolmen koiran vahtina Töölössä ja tätini Tessun Oona cavalier ja Jade cocker sekä oma cavalierini Nora olivat kanssani. Seurasaareen lähdin sentään yksin ja kävelytin sieltä isännän kotiin joskus yöllä, kun bussit olivat täysiä eikä niihin enää mahtunut. Normi koiranulkoilutuslenkki jotain 4,5 km...

28. yhteinen juhannuksemme sujui pissattaen koiria ja kiertäen Kevinin mittapuun mukaan maailmanympärysmatkan eli pitkän lenkki eli korttelin ympäri Alepa + meidän omat talot + viereinen talo. Ja muistimme toki herkutella ja grillata makkaraa. Ulkona Veiko haisteli ja heilutteli häntäänsä Kevinille ja näytti suhteellisen rennolta, Kevin ei yrittänyt mitään sen enempää ja annettiin jäädä siihen.

En kyllä yhtään ihmettele, että useamman koiran omistajat eivät ole yhtä ahkeria bloggaajia ja lukijoita, kuin yhden koiran omistajat... kahden koiran pissatuksen eri aikaan ja syömisen kyllä rytmittävät päivän, eikä turhaan vapaata jää. Ja jotain ns. kotitöitäkin pitäisi tehdä... Vaihdan siis kotisivujen otsikot jahka ehdin muokata sinne uudet kuvatkin. Malttakaa odottaa. Nyt julkaistut Kevinin omat välilehdet blogissa ja kotisivuilla on tehty jo ennen Kevinin tuloa meille ja siksi siis valmiita nyt julkaistavaksi. Juhannusaaton kunniaksi Kevin sai pedikyyrin eli kynsien leikkuun ja se sujui ongelmitta.

Lauantaina Veiko on ollut rennompi Keviniä kohtaan, mutta ei olla sisällä annettu olla samassa tilassa, kun Hensku on kaverillaan, pelataan varman päälle. Muuttopäivänään Kevin siirtyi suoraan neljästä ateriasta kolmeen (klo 7, klo 14 ja klo 21), kun automatka Vääksystä kotiin Puistolaan oli puolen päivän jälkeen. Annoin kukkurallisen desin pentunappulaa (Royal Canin Medium Junior) ja tilkan piimää. Kasvatin vähän annoskokoa lähemmäs puoltatoista desiä. Siitä jäi 10 - 15 nappulaa eli melko nappiin. Ehkä jotain +4 desiä nappulaa tulee syötyä päivää kohden. Kevin söi reippaasti ensin ne piimässä uineet nappulat ja kuivat nappulat syötiin sen jälkeen. Veiko sai iltapäivällä välipalan samaan aikaan, kun Kevin sai ruuan. Illalla Kevin söi Veikon iltalenkin aikaan.

Lauantaina Veiko pääsi kiertämään päivällä pitkän suoran isännän kanssa ja oli kävellyt reippaasti koko matkan, ihania tyttöjen hajuja oli ollut paljon ja merkkailtu oli sen verran, että isäntä oli jo lopettanut laskemisenkin. Veikon ollessa hyökkäyksen jälkeen tosi kipeä tuli laskettua tarkkaankin montako pissaa tuli tehtyä ja miten vatsa toimi. Onneksi Veikon vatsa toimi antibiootinkin aikana ihan normaalisti eikä sen suhteen ollut ongelmia. Lauantaina Veikon vuoro oli olla kynsihoidossa eikä enää rapise parketit.

Kevin on reipas on ja ääntä enemmän kuin Veikolla pienenä (tai sitten me muistamme kovin väärin, no ei muisteta. Veiko sai olla kaikkialla ja Kevin protestoi hetkittäistä oloaan omassa pentuaitauksessaan). Kevin on myös kova komentamaan ja tahtoa löytyy lienee kooikerin verran. Kevin vapautetaan koko huusholliin, kun Veiko menee ovesta ulos ja joutuu aitaukseensa lepäämään, kun Veiko tulee sisään. Ja takapihalla käydään välillä pissalla ja otetaan spurtteja ja ne yhteiset lenkit. Ajattelin näyttää Veikolle Petterin ottaman idyllisen kuvan Vilistä ja Bitistä metsässä, siihen mekin pyrimme....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti